Aloitteellisuus auttaa saamaan matonpesupaikkoja Ouluun

<![CDATA[

Oulun seudun ympäristövirasto esitti päätöksessään vuonna 2006 silloiselle Oulun liikuntavirastolle, että se ryhtyisi toimiin Oulujoessa ja Oulujoen suistossa olevien matonpesulaitureiden poistamiseksi vesistöstä. Syy tähän oli vesistön suojelu.

Matonpesulaitureita on tämän jälkeen poistettu sitä mukaa, kun ne ovat menneet huonoon kuntoon, eikä Oulussa ole enää yhtään matonpesupaikkaa vesistöjen äärellä.

Aloite, rahoitus ja kaava

Mikäli siis jollekin asuinalueella halutaan matonpesupaikka, kannattaa asukkaiden tehdä aloite itse tai ottaa yhteyttä sopivaan valtuustoedustajaan, miksei useampaankin, kerrotaan kaupungin yhdyskuntapalveluista.

”Kaupunkilainen tai valtuutettu voi olla aloitteellinen asiassa, mutta matonpesupaikan rakentaminen vaatii aina rahoituksen ja asemakaavan joka sallii matonpesupaikan rakentamisen”, toteaa Oulun kaupungin yhdyskuntapalvelujen kaupungininsinööri Tapio Siikaluoma.

Oulunsalossa kuivanmaan pesupaikka

Moni kaipaa matonpesulaitureita, joihin upotetuissa tynnyreissä seisovat kesäihmiset pesevät mattojaan puhtaiksi juuriharjoillaan sekä puhtaalla luonnonvedellä, ja jossain siinä lähellä radio soi.

Matonpesulaiturit on vesistöjen yhteydestä poistettu Oulussa kokonaan, ja vaikka ne voidaan tänä päivänä korvata kuivalle maalle rakennetuilla matonpesupaikoilla, on yksi sellainen sentään olemassa Oulunsalossa.

”Palokujalla sijaitsevan kuivanmaan matonpesupaikan on Oulunsalon kunta aikoinaan sinne perustanut, ja se on kaikkien oululaisten käytössä”, kertoo Tapio Siikaluoma.

Vastuut hajautettu

Kaupunkilaisissa ihmetystä herättää se, että poistettuja matonpesulaitureita ei ole korvattu uusilla matonpesupaikoilla.

”Itseasiassa tässä yhteydessä ei ole erikseen ollut kenenkään vastuulla matonpesulaitureiden korvaaminen uusilla kuivanmaan matonpesupaikoilla”, toteaa Tapio Siikaluoma ja kehottaa tutustumaan kuluvan vuoden elokuun 24. päivänä pidetyn Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunnan kokouksen pöytäkirjoihin.

Tuossa kokouksessa oli käsiteltävänä Satu Haapasen valtuustoaloite kuivanmaan matonpesupaikan rakentamisesta tulevalle asuntomessualueelle. Vaikka Haapasen aloite ei välittömästi johtanut uuteen matonpesupaikkojen rakentamisen aikakauteen Oulussa, aloite hylättiin alueen ahtauden vuoksi, niin yhdyskuntalautakunnan aloitteeseen antamaan vastaukseen sisältyy tärkeää tietoa.

Lautakunnan vastauksessa sanotaan, että ”kuivan maan matonpesupaikkoja on jo aiemmin selvitelty useaan otteeseen yhteistyössä sivistys- ja kulttuuripalveluiden sekä yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden viranhaltijoiden toimesta. Sivistys- ja kulttuuripalvelut vastaavat pesupaikkojen investoinneista sekä hallinnasta. Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut vastaavat maankäytöstä.”

Asukkaiden aktiivisuus tärkeää

Työn- ja vastuunjako uusien matonpesupaikkojen perustamiseksi, rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi on siis lautakunnan mukaan olemassa. Tarvitaan vain lautakunnalta myönteinen vastaus asiassa ja sen lisäksi oikeanlainen asemakaava alueella sekä rahoitus, niin matonpesupaikan saaminen saattaa edetä.

Asukkaiden oma aktiivisuus, joko itse toimien tai valtuustoedustajiensa kautta asiaa ajaen, on näin ollen olennaista, kun uusia matonpesupaikkoja halutaan kaupunkiimme.

Samaisessa yhdyskuntalautakunnan päätöksessä kerrotaan myös, että sivistys- ja kulttuuripalveluiden sekä yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden yhteisen näkemyksen mukaan mattolaitureiden korvaamista kuivan maan matonpesupaikoiksi tulee harkita tapauskohtaisesti muun suunnittelun ja kunnostamisen yhteydessä.

Tyypillisesti matonpesupaikoilla on myös mattojen kuivaukseen tarkoitettu mankeli.

Uusissa säännöissä mahdollisuuksia

Nykyiset uudet säännöt antavat myös uusia mahdollisuuksia matonpesupaikkojen rakentamiselle, koska niiden mukaan kuivanmaan matonpesupaikan voi rakentaa periaatteessa mihin vain, missä tila riittää ja pesupaikka saadaan kytkettyä viemäri- ja vesijohtoverkkoihin.

”Uutta matonpesupaikkaa perustettaessa on otettava huomioon sekä matonpesupaikan käyttäjien, että alueen muiden toimijoiden tilantarve. Uuden matonpesupaikan sijaintia mietittäessä kannattaa myös muistaa, että sellaisen perustaminen lisää myös liikennettä ja parkkipaikkojen tarvetta alueella”, Tapio Siikaluoma vielä kertaa perusasioita matonpesupaikkoja haluaville.

Maalle rakennetun matonpesupaikan rakentamisen hinta-arvio on tänä päivänä noin 40 000 – 80 000 euroa riippuen sijainnista, altaiden ja varusteiden määrästä ja siitä ovatko altaat liitettynä vesijohtoverkkoon vai käytetäänkö pesuvetenä esimerkiksi jokivesiä. Viemäriverkkoon tulevat pesupaikat liitetään joka tapauksessa. Vuosittaiset pesupaikan käyttökustannukset ovat noin 2 000- 7 000 euroa. Käyttökustannuksiin vaikuttaa merkittävästi se, käytetäänkö mattojen pesuun vesijohto- vai luonnonvettä.

]]>