Akrobatiaduon toiveissa kohtaamispaikka kulttuurinnälkäisille

Akrobatiaduo Kat & Jared luo vaihteleviin ympäristöihin sopivia, koskettavia ja merkityksellisiä teoksia eri taiteenaloja sulauttamalla ja yhteiskunnassa esille nousevia teemoja taiteen keinoin käsittelemällä. Katariina ja Jared rakastavat tarinoiden kertomista ja tunteiden herättelyä.

Katariinan tausta on kasvatustieteissä ja musiikissa, Jaredin audiovisuaalisella alalla ja graafisessa suunnittelussa. Yhdessä he opiskelivat sirkustaiteen ammattilaisiksi Madridissa ja palasivat lopulta 2019 Katariinan kotikaupunkiin Ouluun.

Keväällä 2021 ensi-iltansa sai Shapes of Water, videotaidetta ja projisointeja hyödyntävä kantaaottava nykytanssiteos veden olomuodoista pohjoisessa lähiympäristössämme ilmastonmuutoksen kiihtyessä. Taiteen edistämiskeskuksen, Oulun Tähtisirkuksen ja Taikabox ry:n tuella valmistetun Shapes of Waterin teatteriversion voi nähdä tulevana talvena ainakin Valvesalissa, Kalajoella ja Oulun yliopistolla.

Varjakansaaressa viime kesänä duo käsitteli puolestaan naisten työn historiaa 2×4-teoksessaan, ja suunnitteilla on maahanmuuttoa käsittelevä teos yhdessä Arctic Ensemble -sirkuskomppanian kanssa ja kehollista dialogia tutkiva Negotiation tanskalais-suomalaisten tanssijakoreografin ja äänisuunnittelijan kanssa. Freelance-taiteilijoina Kat & Jared tekevät monipuolista yhteistyötä pohjoisen kulttuuritoimijoiden kanssa ja heidät voi bongata tulevaisuudessa myös mm. Flow Productionsin immersiivisestä teoksesta Varikko sekä Oulun teatterin lavalla Kaboom ja kuvittelun voima -teoksessa.

Oulu, yhdessä 32:n muun pohjoisen kunnan kanssa, on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki! Miltä nyt tuntuu?  

Aivan mahtavalta. Me haluamme rakentaa Oulusta kodin, jossa taide elää ja voi hyvin. Kaupungin, jossa freelance-taiteilijan on hyvä asua. Oulun tuleva kulttuuripääkaupunkititteli puhaltaa kipinää rikkaalle yhteistyölle eri kulttuuritoimijoiden ja kaupungin välillä, ammatti- ja harrastetaiteilijoiden työllistymismahdollisuuksille, taiteelle ja kulttuurille osoitettujen tilojen kehitykselle ja yleisesti nostattaa huikeaa pöhinää ja kuplintaa kaupungin kulttuurielämässä. Tämä on mahdollisuus olla esiintyvä taiteilija, joka rakentaa juuret omaan pohjoiseen kotikaupunkiin jatkuvan epävarmuuden ja liikkeelläolon tai etelään muuton sijaan.

Millaisena näette Oulun tällä hetkellä?

Oulussa on paljon toimijoita, joilla on tahtoa taistella kulttuurin puolesta ja luoda kulttuuria. Oulu on mahtavan potentiaalin kaupunki. Kaunis, merellinen, pieni, mutta kuitenkin tarpeeksi suuri, jotta täällä voi ja kannattaa järjestää tapahtumia, tehdä teatteria, soittaa musiikkia, pyörittää galleriaa, tanssia, liikkua, nauttia elämästä!

Oulussa on paljon paikkoja toteuttaa itseä, mutta näiden paikkojen olemassaolo vaatii sitä, että tulevaisuudessakin annetaan mahdollisuuksia ja tilaa myös ruohonjuuritason toimijoille. Oulu kaipaa tällä hetkellä uutta hierarkiatonta kulttuurinnälkäisten ja aktiivisten nuorten kohtaamispaikkaa, jollaisena Kulttuuribingo toimi Oulun keskustassa 2012–2017. Tulevaisuuden ammattitaiteilijat, poliitikot ja tapahtumajärjestäjät tarvitsevat kehittyäkseen inspiroivia ja vapaamuotoisia toimintaympäristöjä. Pelkkä Valve ja teatteri, vaikka elintärkeitä ovatkin, eivät yksin riitä luomaan elävää kulttuurikaupunkia ja tämä pitää muistaa myös tulevaisuudessa.

Millä tavoin vietätte vapaa-aikaanne?

Rakastamme työtämme ja vapaa-aikamme ja työmme sekoittuvat herkästi kokonaisvaltaiseksi elämäksi, joka on täynnä taiteen luomista ja liikuntaa. Talvisin käymme myös Rukalla lumilautailemassa ja kesäisin mökillä. Rentoudumme hyvän kirjan tai ystävien seurassa. Ja tietysti käymme Oulussa ollessamme katsomassa ja kokemassa paljon kulttuuria!

Mitä Oulu2026:n kantava teema, kulttuuri-ilmastonmuutos, merkitsee teille?

Sitä, että kulttuuria aidosti tuetaan. Että sanoista ryhdytään tekoihin. Kulttuuria arvostettaisiin kulttuurin vuoksi, eikä enää tarvitsisi joka kerta erikseen perustella montako euroa terveydenhuollosta säästetään kulttuuriin panostamalla tai montako euroa välillisiä tuloja kulttuuritapahtumat tuovat.

Kuten ilmastonmuutoksen vastaiset toimet, kulttuuri-ilmastonmuutoksen tarve tiedostetaan jo, mutta nyt on tekojen aika. Käsittelemme kulttuuri-ilmastonmuutosta samoista lähtökohdista kuin ilmastonmuutostakin, merkitykselliset kokemukset ja elämässämme tärkeät hetket tunnistamalla ja toimimalla näiden arvojen mukaan. Luonto ja kulttuuri luovat hyvinvointia ja ne ovat historiallisesti osa ihmisen syvintä olemusta. Tämän ymmärtää jokainen, joka aidosti pysähtyy pohtimaan, missä hetkissä on kokenut onnellisuuden, merkityksen ja vapauden tunteita.

Yhteiskunnan infrastruktuuri, työ ja perustoiminnot ovat kuin teitä, joiden avulla ihminen pääsee luonnon tai kulttuurin ääreen. Kukaan ei halua viettää koko elämäänsä vain teitä rakentaen. Kulttuuri-ilmastonmuutos on sitä, että opimme aidosti arvostamaan näiden kiiltävien ja nopeiden teiden lisäksi niitä paikkoja, joihin teitä pitkin päästään ja jotka antavat uutta voimaa tienrakennukseen: kulttuuri ja luonto.

Miltä Oulussa näyttää ja tuntuu vuonna 2026?  Miten uskotte kulttuuripääkaupunkitittelin vaikuttavan pohjoiseen Suomeen?

Vuonna 2026 Oulussa asuu paljon enemmän ammattitanssijoita ja sirkustaiteilijoita, taiteen alan ihmisiä yleensäkin. Ihmisiä muuttaa Ouluun kaupungin hyvän kulttuuritarjonnan, kulttuuriopintojen, kulttuurialan töiden ja hyvien harjoitustilojen, harrastusmahdollisuuksien ja esiintymismahdollisuuksien vuoksi. Toivottavasti Ouluun on myös syntynyt Helsingin kaapelitehtaan tapainen uusi esittävien taiteiden keskus esimerkiksi kaupunginvarikon tiloihin kulttuuripääkaupunkihanketta ja näitä pitkän tähtäimen tavoitteita tukemaan.

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026

– Oulu2026 esittelee viikoittain alueen kulttuuripersoonia. Haastatteluja julkaistaan myös Mun Oulussa.
– Kulttuuripääkaupungin tapahtumia ja valmistelua voi seurata verkkosivuilla oulu2026.eu.
– Ota Oulu2026:n somekanavat seurantaan:
Facebook: @Oulu2026Official
Instagram: @oulu2026official
Twitter: @Oulu2026offici