Limingantullista tullut – markkinahenkeä jo vuosisatoja

Oulun maaseutu silloin joskus ennen… Aamu valkenee pienellä maatilalla hevosmatkan päässä Oulun kaupungista. Maatalon emäntä on lähtenyt aamulypsylle jo varhain kukonlaulun aikaan. Maatalon isäntä puolestaan lastaa tavaransa hevoskärryihin – mukaan lähtee pottua, vastalypsettyä maitoa sekä kirnuttua voita, saattaapa sieltä löytyä muutama viljasäkki ja uunituoretta leipääkin. Matka kohti kaupunkia, Oulun toria ja päivän markkinoita voi alkaa. Juuri hevoskärryille riittävän leveä polku levenee tasaisesti tultaessa lähemmäksi kaupunkia. Isäntä rattaineen pysähtyy yhdelle monista kaupungin tulliporteista, jossa tullivartija toivottaa kulkijalle reippaasti hyvät huomenet. Olemme saapuneet Limingantulliin…

463351

Maatulli oli Ruotsissa ja Suomessa koottu sisäinen tullimaksu, jota kerättiin kaikista toreille ja markkinoille tuoduista tuotteista. Myös Oulun kaupungin aluetta ympäröi aikanaan tulliaita ja kaupunkiin pääsi vain tulliporttien kautta. Yksi aidan porteista kulki nykyisen Limingatullin kautta, josta myös nimen alkuperä juontaa juurensa. Portilla tullivartijat tarkastivat maaseudulta tuodun kauppatavaran ennen sen pääsyä kaupunkiin.

486363

Limingantullin aluetta ryhdyttiin suunnitelmallisesti kehittämään vuonna 2004, jolloin tekninen lautakunta teki valinnan uudesta kaavasta. Samalla tehtiin päätös Hammarin rakennusten ja tynnyriholvihallin suojelusta. Tynnyriholvihallissa toimii nykyään muun muassa Makkarakaupan ja Huovisen leipomon myymälät.

465881

Tänä päivänä Limingantulli on elinvoimainen ja jatkuvasti kasvava kaupankäynnin keskittymä. Alueella on yli 500 yritystä ja tuhansia työpaikkoja. Myös asuinrakentaminen on saanut uusia ulottuvuuksia alueella, kun uusia kerrostaloja rakennetaan eri puolille aluetta.

Limingantullissa palvellaan

hpl_logo_pieni

Me Hyvän Palvelun Limingantullin yritykset toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi Oulun keskustan tuntumaan. Pysäköinti on aina ilmaista ja bussillakin pääsee kätevästi lähelle. Limingantulli yllättää monipuolisuudellaan – mitä täältä et saa, mahdatko sitä tarvita.

Tervetuloa palveltavaksi vahvasti kasvavaan ja kehittyvään Limigantulliin!

Saisiko olla hyvää palvelua?

20051124 - OULU - RUNOREPPIS: Limingantullin Prisma klo 17.44 . KALEVA/Pekka Ala-aho/peal

Jokainen meistä tunnistaa sen, kun se sattuu kohdalle. Sen vaikutuksesta olemme ehkä paremmalla tuulella, hymyilemme tai vaikkapa kerromme kokemuksistamme tutuille. Sellaista se on, hyvä palvelu.  Lue lisää