Nuori Pohjoinen – eväitä lapselle hyvän elämän alkuun

Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukeminen on LähiTapiola Pohjoisen tapa tehdä vastuullisuustyötä, jonka tavoitteena on toimia aktiivisesti lähiyhteisössä ja yhteiskunnassa. LähiTapiola Pohjoinen haluaa tukea lapsen kasvua, kehitystä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia, koska elämänturvan rakentaminen alkaa lapsuudesta.

Kannuksen Uran pesäpallojunnut ovat hankkineet Nuori Pohjoinen -tuella peliasuja ja -välineitä.

Nuori Pohjoinen -sponsorointikonsepti tukee pohjois- ja keskipohjanmaalaisten lasten ja nuorten harrastustoimintaa, joka edistää lasten ja nuorten terveyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Syksyn 2019 haku on käynnissä, ja vuoden 2019 keväälle tukea jaettiin yhteensä lähes 17 000 euroa 18 eri kohteelle. Kevään 2019 valinnassa painotettiin erityisesti harrastustoimintaan osallistumisen matalaa kynnystä ja lasten elämänturvan tukemista.

Matalan kynnyksen toiminta turvaa erityisesti sellaisten nuorten ja lasten eväitä hyvään elämään, jotka muuten saattaisivat jäädä kaiken harrastustoiminnan ulkopuolelle.

Matalan kynnyksen toiminta turvaa erityisesti sellaisten nuorten ja lasten eväitä hyvään elämään, jotka muuten saattaisivat jäädä kaiken harrastustoiminnan ulkopuolelle.

Valinnassa huomioidaan aina myös maantieteellinen monipuolisuus LähiTapiola Pohjoisen alueella Pohjois- ja Keskipohjanmaalla. Kohteet hyödyntävät Nuori Pohjoinen -tukea mm. varustehankintoihin, tilavuokriin, huoltohankintoihin ja turnausmatkoihin.

Esimerkiksi Tyrnävän Mustavaristen partiolaiset käyttivät Nuori Pohjoinen -tukea mm. ystävänpäivätapahtumaan, jossa hankipallon, vaahtokarkkien ja makkaranpaiston ohessa kannustettiin kokonaisia perheitä ja erityislapsia mukaan toimintaan.

Tyrnävän Mustavarikset partiovaelluksella

– Partio sopii erinomaisesti koko perheen harrastukseksi – jokainen voi olla mukana omien taitojensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti ja vanhemmat esimerkiksi talkoolaisena tai vapaaehtoisena, kertoo partioaktiivi Annukka Suotula-Ervasti.

Kannuksen Uran pesäpallojunnut ovat hankkineet Nuori Pohjoinen -tuella peliasuja ja -välineitä, jotta harrastaminen ei jäisi kenelläkään niiden hankinnasta kiinni. Kannuksessa painotetaan yhdessä onnistumisen riemua ja oppia yhteistyön kautta.

– Hyvät hetket antavat voimia jatkamaan työssä uudella innolla, kun näkee, että sillä on oma tärkeä merkityksensä lasten ja nuorten elämässä, kertoo Kannuksen Uran pesäpallojaoston jäsen Jorma Rekonen.

– Uskomme, että elämän alun turvaaminen antaa oikean suunnan ja avaimet koko elämän mittaiseen hyvinvointiin, korostaa LähiTapiola Pohjoisen toimitusjohtaja Veli Rajakangas.

Paikallisena yhtiönä LähiTapiola Pohjoinen on aktiivisesti mukana myös alueen elinkeinotoiminnan edistämisessä ja tekee hyvää lähiyhteisöissä tukemalla paikallista kulttuuria ja ympäristötyötä.

Paikallisia yhteiskuntavastuutekoja ovat mm. paikallisten korkeakoulujen varainhankintakampanjoiden tukeminen, sammutintarkastusten ja Sankarikoulutusten (alkusammutus ja hätäensiapu) tarjoaminen asiakasetuina, lahjoitukset pelastusrenkaista turvaliiveihin ja Elämänturvarasti Pohjois-Suomen Turvapuistossa.

Toiminnassa korostuvat alueen hyvinvoinnin lisäksi vahinkojen ennaltaehkäisy ja taloudellinen varautuminen.

Syksyn 2019 haku on käynnissä

Lue lisää Nuori Pohjoinen –tuesta täältä

 

Artikkeli on Lähitapiola Pohjoisen tuottamaa kaupallista sisältöä.