Harvinainen kala-apaja houkuttelee Pekuriin

K-Supermarket Pekurin kalamestari Janne Malmi valtakunnassaan

Inarijärven siian nopea taival mykistää hetkeksi. Kello lyö puoltapäivää, kun K-Supermarket Pekurin kalamestari Janne Malmi fileoi edellisenä päivänä Inarijärven apajilta pyydettyjä siikoja. Tuttu asiakas hakee kalat vielä samana iltapäivänä, eli alle vuorokausi kalastajan veneen rantautumisesta.

”Inarin siian hankinta on yhtä ripeää kuin osakekauppa, joten soitan tilaukset aamulla ennen aamuteetä”, Malmi huikkaa.

Puhelinkierros aamulla on pitkä, sillä K-Supermarket Pekurin kalatiskin antimet eivät ole peräisin vakuumipakkauksista, vaan Malmin 15-vuotisen uran aikana tutuiksi tulleilta kalastajilta ja pientoimittajilta. Malmi aloitti uransa Kauppahallissa 2003 ja siirtyi K-Supermarket Pekurin kauppiaiden Mika ja Jaana Saran palvelukseen kuukausi ennen ydinkeskustan uuden marketin avajaisia. Sen kalatiski on Malmin käsialaa ja valtakuntaa. Ja kun itse saa päättää, hän sanoo tilaavansa vain parasta.

”Ostan suurimman osan kaloista kokonaisina. Leikkaamisessa oma kädenjälki on tietysti tärkeää, mutta kokonaisessa kalassa myös tuoreuden ja laadun merkit näkyvät kaikkein parhaiten.”

Verkostojen kautta K-Supermarket Pekuriin saa tilattua käytännössä mitä tahansa vastuullisesti pyydettyä kalaa. Eksoottisia kaloja saapuukin viikoittain, sillä ensimmäisen vuoden aikana kaupalle on syntynyt vakioasiakkaiden joukko.

”Miekkakalaa on kyselty paljon ja sitä on tuloillaan. Juuri nyt on saapumassa turskan poskia”, Malmi luettelee.

Tutut kalastajat tuovat saaliin suoraan kaupalle

Vahvin kattaus on Oulun lähistön kalalajeissa. Malmilla on Perämeren alueella tuttuja kalastajia, jotka pyytävät suoraan K-Supermarket Pekurin tiskille lähialueiden kausikaloja: siikaa, ahventa, haukea ja madetta. Kuusamosta saapuu muun muassa Kitkan neulamuikkuja.

Kalat saa tiskiltä käsiteltyinä haluamallaan tavalla ilman lisähintaa. Jos käsittelyvaihtoehdot eivät ole tuttuja, Malmi ja muut herkkutorin ammattilaiset palvelevat mielellään. Hän vinkkaa, että esimerkiksi hauen ruotoja on turha pelätä.

”Ilman muuta hauki voidaan myydä mukaan ruodottomana ja annamme myös parhaat vinkin sen ja muiden kalojen valmistamiseksi.”

Myös äyriäiset saa käsiteltyinä tarjoiluohjeineen sekä lisukkeineen. Malmin vinkkejä löytyy lisäksi K-Supermarket Pekurin Facebook-sivuilta. Sieltä eräs asiakas fileointivinkin katsottuaan laittoi kyselyä Malmin käyttämistä veitsistä. Asiakas halusi ostaa vastaavan veitsen ja Jannehan tilasi sen hänelle.

Pekurin graavia ja Hailuodon savukalaa

Mika ja Jaana Sara sanovat pitävänsä itsestäänselvyytenä, että kalatiskin ostokset saa mukaansa käsiteltyinä juuri niin valmiiksi kuin itse haluaa. Tiskin graavituotteet tehdään itse. Savukalat tulevat erityisesti Hailuodon Halstarin savustamosta.

Mika ja Jaana Sara

”Asiakkaat eivät välttämättä ole tottuneet siihen, että Supermarket palvelee vähintään samalla asenteella ja ammattitaidolla kuin erikoistunut kalakauppa. Meille se on harkittu valinta ja ydinkeskustan liikkeenä myös elinehto, Mika sanoo.

Sarat työskentelivät aiemmin Maikkulan K-market Ruokavinkin kauppiaina. He aloittivat K-Supermarket Hovihallin kauppiaina kesällä 2016 ja avasivat Pekurin taloon uuden Supermarketin vuosi sitten. Jaana kertoo, että ensimmäinen vuosi on ollut tiivistä kehitystä asiakkaiden tarpeita kuunnellen. Sinä aikana uusia tuotteita on tuotu hyllyihin tuhatkunta artikkelia. Seuraavaksi uusitaan juomapuolta, johon tulee toistakymmentä metriä lisää kylmätilaa.

”Keskustassa ruokakaupalta odotetaan samaa elämyksellisyyttä kuin muiltakin ydinkeskustan kaupoilta. Odotusten täyttäminen on mieluinen haaste” -Mika ja Jaana Sara

Valikoiman laadusta kertoo paljon se, että K-Supermarket Pekuri palvelee sekä kalan että muiden tuotteiden toimittajana myös usealle keskustan ravintolalle. Kalatiski onkin vain yksi esimerkki siitä, miten Supermarketista tehdään elämyskeidas keskusta-asioinnin keskelle.

Sarat törmäsivät Etelä-Suomessa kauppahallin makumatkalla erityisen maistuviin kevätkääryleisiin, jäljittivät niiden aasialaisen valmistajan Turusta ja nyt tämän upporasvassa paistettuja herkkuja on myyty jo kymmeniä tuhansia kappaleita oululaisille asiakkaille. Mika Sara sanookin, että ydinkeskustan Supermarket yrittää olla jatkuvasti asiakkaiden mielihaluja askeleen edellä ja pyrkii tarjoamaan aina jotain, mikä yllättää asiakkaan iloisesti.

 
Tervetuloa tutustumaan kaupungin tuoreimpaan ja laajimpaan kalavalikoimaamme sekä muihin tuotteisiimme!

Osoite: Kauppurienkatu 10, 90100 Oulu
Puhelin: 0103383080

Seuraa meitä Facebookissa ja Instagramissa.

 

Artikkeli on K-Supermarket Pekurin tuottamaa kaupallista sisältöä.