Oluthuone Leskinen

”One of the best LESKINEN pub in the world”

Oluthuone Leskinen on perustettu vuonna 1992. Nimi juontaa juurensa siitä, että ravintolaa perustettaessa kaikki uudet ravintolat olivat englanninkielisiä, jonka vuoksi pubille haluttiin rehellinen ja suomalainen nimi, joka ei herätä kenessäkään pahoja viboja.

Leskinen on toiminut nykyisissä tiloissa vuodesta 2002. Yrityksen tiloja laajennettiin kesällä 2016, jonka myötä asiakaspaikkojen määrä kasvoi 68:sta paikasta 110:een.

Leskinen on ollut oululaisille se pubi, joka toi olutkulttuurin Ouluun. Yli tuhat erilaista tynnyriolutta kertonee, että oululaiset ovat saaneet maistella hyvinkin erilaisia oluita – kaikki tuhannet eri pullo-oluet vielä päälle laskettuna.

Suomessa on muutamia olutravintoloita, jotka tarjoilevat elävää olutta, niin sanottua Real Alea. Tämä on englantilainen vanha traditio: olut, joka valmistuu tynnyrissä ja pumpataan suoraan tuoppiin. Leskinen on myynyt Real Alea jo 10 vuotta ja lähin toinen pumppu on Tampereella. Kesäisin samaisesta pumpusta pumpataan Real Cider -juomaa, joka on elävä ja suodattamaton siideri Englannista.

Leskisen henkilökunnan rennon letkeä meininki on vuosien varrella kartuttanut paljon mukavia kanta-asiakkaita, ja kun pubi täytti helmikuussa 2017 maagiset 25 vuotta, on jo lupa odottaa toista sukupolvea.

K-20

Yhteystiedot