Goalas – hyvän olon keskus Oulun ytimessä

Yritys on perustettu vuonna 2005 neljän omistajan voimin.

Mikä on yrityksenne tarina?

Goalas perustettiin 2005 neljän omistajan voimin. Olimme työskennelleet pari vuotta yhdessä kunnes meille tuli mahdollisuus ostaa liiketoiminta itsellemme, päätimme tarttua tilaisuuteen. Nyt vuonna 2017 meitä on 10 henkilöä ja vuosien varrella olemme lisänneet palveluitamme. Siitä olemmekin saaneet paljon kiitosta, että saman katon alta löytyvät kaikki tarvittavat palvelut sekä tuotteet. Olemme ylpeitä ammattitaidostamme ja kehitämme sekä kouluttaudumme koko ajan innolla lisää. Meillä on käytössä laadukkaat Wellan värit, Sebastian ja Kevin Murphy hiustuotteet sekä Bion ja Gernetic ihonhoitotuotteet.

Millainen asiakas ilahduttaa?

Jokainen asiakas ilahduttaa meitä ja arvostamme ihmisten erilaisuutta sekä innostusta hiuksiin, hyvään oloon ja itsensä huolehtimiseen.

Kerro hauska sattumus työn tiimoilta?

Vuosien varrella on ollut monenlaisia sattumia, mutta yksi mieleen painuvimmasta tapahtui tänä kesänä. Yksi työntekijöistä yllättäen sairastui kesken hiusten värjäyksen ja joutui jättämään työnsä kesken. Tilanteesta olisi voinut seurata katastrofi, mutta onneksi loppu tiimimme osasi ottaa tilanteen haltuun. Asiakas penkissä oli meidän pitkäaikainen asiakas, jonka mielestä kyseinen käynti olikin lopulta hänen kampaamokäyntiensä huipentuma. Viiden kampaajan voimin teimme taikamme ja saimme palautetta häneltä Facebook arvostelun kautta. Hänen sanoin: “Oli ruhtinaallista ja hauskaa olla sähäkän tiimityön kohteena!” Joten onneksi hankala ja huono tilanne, kääntyi hauskaksi ja ikimuistoikseksi!

Miten ilahdutatte asiakasta?

Huolehdimme heidän hyvinvoinnista ja haluamme luoda heille hyvää oloa ja kauneutta. Pienillä asioilla, kuten hierovilla pesupaikoilla sekä suklaakahvilla värin vaikutusajalla tuomme palveluihimme arjen luksusta.

Milloin vietitte viimeksi lomaa?

Usein yhdistämme loman ja työn. Viimeksi vietimme pitkän viikonlopun Wellan asiakasmatkalla Malagassa syyskuun alussa. Matka oli erittäin antoisa, niin koulutuksien kuin vapaa-ajan suhteen.

Miten rentoudutte työviikon lomassa?

Rentoudumme harrastuksiemme ja läheisten kanssa työviikon lomassa.

Mikä on mottonne työssä ja elämässä?

“Meillä olet kuin kotonasi”, sekä
“Work hard, play hard”