Uusi haku
Jos et ole tyytyväinen halutuloksiin, tee uusi haku.
Yrityspalvelut
Valitse kattava kokonaisuus tai palvelu tarpeesi mukaan.
Uudet kanavat, palvelut ja teknologiat haastavat markkinoinnin tekijöitä ja mainonnan ostajia. Me Kalevassa haluamme auttaa mainostajaa yhä pirstaleisemmassa toimintaympäristössä. Lisätietoa Kalevan tuotteista ja palveluista löydät yritysasiakkaat-sivustolta.
Kaleva.fi uutisia
- Donald Trumpin Amerikka vuonna 2025: epäluuloisempi, suljetumpi ja väkivaltaisempiKun Trump astui virkaansa toisen kerran vuoden 2025 alussa, oli selvää, että maahanmuutosta tulisi jälleen yksi hänen keskeisistä teemoistaan.
- Oululainen Lauri Moilanen, 32, yritti vuosia ymmärtää lapsenmurhaajia – Hevi pitää tutkijan järjissäänSuisidaalimurha, eli 1700-luvun Pohjanmaalla ihmiset murhasivat lapsia, jotta saisivat kuolemantuomion. Oululainen väitöskirjatutkija Lauri Moilanen purkaa ahidistavat mielikuvat hevimusiikkiin.
- Kasvihuoneestakin on moneksiKasvihuoneen päätarkoitus on se, että siellä voi kasvattaa kasveja, jotka kaipaavat enemmän lämpöä kuin ulkoilmassa on tarjolla, erityisesti keväällä.
- Myykö kaupunki torihotellin tontin halvalla? Näin vastaa kaupunginjohtajaOn kyselty, meneekö pala Oulun keskeisintä aluetta kauppatorin rannassa halvalla yksityisiin käsiin? Nöyrtyikö kaupunki kehnoon, omia maanomistusperiaatteitaan rikkovaan diiliin, jotta mainehaitaksi muodostunut hotellihanke saadaan maaliin ennen kulttuuripääkaupunkivuotta?
- Kurkistimme kahteen kasvihuoneeseen Oulun seudulla – Kuoppalat rakensivat omansa kierrätystavarasta, Haveristen valmiskasvihuoneessa kasvavat taimetKasvihuone mahdollistaa lämpöä vaativien kasvien kasvatuksen. Monille se on myös rentoutumisen ja viihtymisen paikka.
- Omakotitalot käyvät Oulussa kaupaksi huippuvuosien tahtiin – Katso oman alueesi talojen hinnatOmakotitalojen hinnat Oulussa: Reuna-alueet laskussa, keskusta vakaa. Markkinat elpyvät, ostajat suosivat keskihintaisia taloja.
Kaleva – Instagram
No images available at the moment
Seuraa Kalevaa!