Kekäle haastaa verkkokaupat palvelulla

Kekäleen kaksikerroksinen laatuvaateliike avataan Oulun ydinkeskustaan torstaina 5. syyskuuta. Haastattelussamme toimitusjohtaja Joonas Kekäle, kauppias kolmannessa polvessa, kertoo millä eväin kivijalkaliike voi haastaa globaalit verkkokaupat. Myymäläpäällikkö Marika Lassilan vetämällä myyjätiimillä on tämän tehtävän avainasemassa.

Voisiko Kekäle avata liikkeen Ouluun? Kun Stockmann poistui katukuvasta ja Valkeasta kasvoi vaatemyynnin keskus, ydinkeskustan kauppakatujen varrella nähtiin uusi tilaisuus. Kekäleen kaksikerroksinen uusi vaateliike Oulussa avataan torstaina 5. syyskuuta. Joensuulaislähtöistä perheyritystä kolmannessa polvessa johtava Joonas Kekäle sanoo, että vaakakupissa painoivat merkittävästi henkilökohtaiset yhteydenotot.

”Asiakaspalvelun lisäksi minulle on tullut kymmeniä viestejä, joissa tiedustellaan olemmeko me laajentamassa Ouluun. En tiedä kuulostaako tämä liian paksulta, mutta emme mekään ole kohdanneet koskaan aiemmin vastaavaa 60 vuoden aikana”, Kekäle sanoo.

Sukupolvenvaihdoksessa toimitusjohtajaksi vuonna 2015 siirtynyt Kekäle on luotsannut yritystä kasvu-uralle. Samanaikaisesti kun kotimaisista vaateliikeketjuista on tullut harvinaisuuksia, Kekäleellä on edellisvuosilta takanaan merkittäviä panostuksia: Myymälöitä ja merkkiä modernisoinut brändiuudistus, verkkokaupan käynnistäminen sekä uusien myymälöiden avaaminen Tampereelle, ostoskeskus Jumboon Vantaalla ja nyt Ouluun. Uudistuminen menee kuitenkin pintaa syvemmälle. Kekäle sanoo, että koko ketjussa on tehty edellisvuosina suuri määrä työtä sen eteen, että asiakkaat saavat vastineeksi enemmän kuin uudet vaatteet ostoskassiinsa. Myymälöiden esillepanoa on kehitetty ja myyjien tuotekoulutusta on lisätty, mutta kaikkien tärkein panostus on tehty työn tekemisen kulttuuriin.

”Myyjien fiilis on ihan ykkösjuttu. Kun työssä on mukavaa ja kiinnostavaa, myös asiakkaat saavat parasta mahdollista palvelua. Kun meille tulee töihin, tulee osaksi perhettä.”

Ensimmäisiä rekrytointeja Oulun myymälään on ollut myymäläpäällikkö Marika Lassila, joka on ollut tiiviisti mukana tulevan myyjätiimin valinnassa. Lassila sanoo ettei liikkeen myyjiä ole valittu samalla muotilla, vaan Kekäleelle on etsitty erilaisia persoonallisuuksia – ovathan asiakkaatkin kukin yksilöllisiä.

”Meitä yhdistää luja ammattitaito, jonka ansiosta autamme aidosti oikein vaatekertojen löytämisessä.”

Oulun myymälä on yksi Kekäleen suurimmista

Isokadun ja Saaristonkadun kulmaan avattava Oulun myymälä on yksi kymmenen liikkeen ketjun suurimmista. Millä eväin kivijalkaliike – olkoonkin kahdessa kerroksessa – hakee sijaa massiiviseksi kasvaneen vaatteiden verkkokaupan rinnalla? Kekäleen mukaan kivijalkamyymälät selviävät kisassa verkkokauppoja vastaan ainoastaan, jos ne tarjoavat kuluttajille jotain mihin verkkokaupat eivät yllä. Heristävä sormi ei osoita kilpailijoita ja kanssayrittäjiä, vaan 60-vuotiaan vaateliikeketjun uuden kasvun taustalla on oma ryhtiliike – tai ”pölyjen pyyhintä brändin yltä”, kuten Kekäle itse kuvailee.

”Meidän tehtävämme on auttaa asiakkaita löytämään hyvin istuvia sekä hyvältä tuntuvia asuja ja asukokonaisuuksia. Tämä on se Kekäleen syvin olemus, joka tulee sieltä 60 vuoden takaa.”

Kekäle sanoo, että verkkokaupoissa voidaan parhaassakin tapauksessa kuvata ja kuvailla vaatteita mahdollisimman hyvin. Kivijalkamyymälän myyjien näytön paikka on henkilökohtaisesti valittujen, hyvin istuvien ja yllä hyvältä tuntuvien vaatteiden löytämisessä. Kekäle sanookin, ettei vaateliikkeeseen kannata edes mennä ellei sieltä saa parempaa kokemusta ja paremmin istuvia vaatteita kuin verkkokaupasta.

”Monella meistä ei ole kovin voimakkaita mielipiteitä omasta pukeutumisesta. Silloin ammattitaitoisella myyjällä on mahdollisuus tarjota asiakkaalle inspiraatiota, piristää päivää ja löytää uudet lempivaatteet.”

Kestäviä vaatteita, kestävää kehitystä

Kekäle pitää myös esillä vastuullista kuluttamista. Liikeketjun valikoimassa on yksinomaan laatumerkkejä, jotka kestävät aikaa ja käyttöä. Kertakäyttömuotia arvokkaammat vaatteet kannattaa myös korjata.

”Olemme vaateliike, joka haluaa vähentää vaatteiden kappalemääräistä ostamista. Kun vaatteet ovat kestäviä ja ne ostetaan todellakin käyttöön tuleviksi, kuluttaminen on vastuullista.”

Joonas Kekäle painottaa, ettei verkkokauppaostoksissa sinänsä ole mitään vikaa. Kekäle on yrityksenä panostanut merkittävästi oman verkkokaupan kehittämiseen ja sillä on toimitusjohtajan mukaan tuhansia oululaisia asiakkaita sen ansiosta jo ennen liikkeen avaamistakaan.

”Verkkokaupassa voi asioida kotisohvalla ja se on erittäin näppärää. Kivijalkakaupoilla on rajalliset aukioloajat ja me uskomme näiden toimivaan kombinaatioon.”

Kekäleellä ei ole erillistä verkkokaupan valikoimaa ja varastoa. Verkkokauppatilaukset kerätään myymälöistä ja verkosta ostetut vaatteet voi myös palauttaa tai vaihtaa missä tahansa Kekäleen vaateliikkeessä.

”Verkkokaupan vaatteet voi tilata noudettavaksi Oulun liikkeeseen ja myös sovittaa siellä. Toisaalta Oulussa valikoima on niin kattava, että todennäköisesti verkkokaupassa näkyvän vaatteen löytää myös kivijalasta.”

Oulun myymälän valikoimaa aletaan välittömästi avajaisten jälkeen räätälöimään mahdollisimman hyvin oululaisten vaatemakuun sopivaksi.

”Valikoima on paras arvaus, kun myymälä avataan. Haluamme kuulla toiveita ja ajatuksia siitä mihin suuntaan valikoimaamme pitää viedä ja oppia samalla matkan varrella.”

Kekäle

Kekäle vaateketjun Suomen kymmenes myymälä avataan Ouluun torstaina 5. syyskuuta. Tervetuloa avajaisiin!

Osoite: Isokatu 30, 90100 Oulu

Puh: 020 7010319

https://www.kekale.fi/oulu

 

Artikkeli on Kekäleen tuottamaa kaupallista sisältöä.