Kolme syytä valita hengittävä puutalo

kastelligreen_juttuun

Luonnonmukaisuus ja kestävien arvojen painottuminen näkyvät tämän päivän rakentamisessa ja asumisessa. Yhä useampi rakennushankkeeseen ryhtyvä huolehtii, että uusi koti  suunnitellaan mahdollisimman energiatehokkaaksi.  Myös läpeensä puumateriaalista rakentaminen on palvelus ympäristölle.

Kastelli on tuonut markkinoille aidon, ekologisen puutalon, Kastelli Green™, jonka koko eristerakenne on luonnonmukaista puuta. Luonnollisen puukuitueristeen voi valita Kastellin kaikkiin talomalleihin. Tässäpä kolme hyvä syytä, miksi niin kannattaisi tehdä.

1. Ekologinen valinta

Puu ja puukuitu ovat uusiutuvia, kierrätettäviä luonnonmateriaaleja ja siksi ekologinen valinta. Tonniin puuta on sitoutunut kaksi tonnia ilmakehän hiilidioksidia. Puutalo sitoo varastoimansa hiilen koko käyttöikänsä ajan. Puulla eristetty puutalo on ekoteko.

2. Hyvän ilman koti on tehty metsän puusta

Massiivipuisten hirsitalojen mainostama hyvä ja hapekas sisäilma ei ole enää heidän yksioikeutensa. Kastelli tarjoaa valittavaksi aidon puutalon, jonka lämmöneristeet ja tuulensuojalevyt ovat puukuitua. Lisäksi ilmansulku on höyryä läpäisevä; talon rakenne on siten ”hengittävä”. Kastelli Green™ -talojen ilmatiiveys on määräysten mukainen ja eristeenä puukuitu on massiivipuuta lämpimämpi.

3. Luonnollinen puutalo tuntuu mukavalta

Puutalon kosteutta tasaava rakenne pitää huoneilman kosteuden miellyttävällä tasolla ympäri vuoden. Oikealla huoneilmankosteudella on suuri merkitys asumisviihtyvyyteen. Puukuitueriste on oikea valinta myös allergiaperheelle, jolle hyvä sisäilmanlaatu on tärkeä asia. Aito puutalo myös sisustetaan mielellään puulla joka tuo viihtyisyyttä asumiseen.

Kastelli täytti toiveet luonnonmukaisesta puutalosta

Mullolat ovat yksi esimerkki perheestä, joka halusi rakentaa hengittävän, ekologisen talon itselleen. Sen mahdollisti uusi Kastelli Green™ -rakenne.

OmaKastelli_kuva1

–       Halusimme rakentaa hengittävän kodin ilman, että ilmatiiveys kärsisi tai lämmityskulut kasvaisivat, talon isäntä Tero Mullola selvittää.

Kodin hengittävyyteen ja ilmanlaatuun panostaminen näkyy myös heidän kotinsa sisustusratkaisuissa: seinissä on hienosahattua puupaneelipintaa ja maalattuihin seiniin on valittu hengittävät maalit. Talon ekologisuus yltää myös ulkopintaan. Seinät on käsitelty vesiohenteisella kuullotteella ja terassit on rakennettu kokonaan lämpökäsitellystä puusta.

Mullolan perheen koti, Koria,  esiteltiin viime kesänä Seinäjoen asuntomessuilla. Lue lisää heidän ekologisista ratkaisuistaan täältä.

taloesite_green

Lue lisää hengittävästä Kastelli GREEN™ -rakenteesta

Kakastelli_logo.pngstelli-talot Oy on osa Harjavalta-konsernia

Kastelli-talot Oy on osa vakavaraista v.1920 perustettua Harjavalta-konsernia. Konserniin kuuluu myös Puustelli-Group Oy. Harjavalta-konsernin liikevaihto on n. 240M€ ja yritys antaa työtä n. 1800 ihmiselle. Kastelli-talot Oy:n tytäryhtiöitä ovat Rakennusliike Lapti Oy, talotekniikkayritys Terawatt Oy, KW-Component Oy sekä Smartia Oy. Kastelli on ylivoimaisesti ostetuin talomerkki. Kastelli on pitänyt kärkisijaa valtakunnallisissa rakentajatutkimuksissa jo vuodesta 1994 eli jo yli 20 vuotta.

Ota yhteyttä Kastelli-talojen asiantuntijoihin!

Artikkeli on Kastelli-Talot Oy:n tuottamaa kaupallista sisältöä.