Trendikäs kompostoi – ainakin keittiön pöydällä

Tänä kesänä innostus kotien kunnostamiseen on näkynyt myös pihoilla. Satu Matero Oulaisten Ojan Raudasta kertoo, että komposteja on myyty ennätyspaljon ja kiihkeimpänä kesäsesonkina suosituimmat kompostimallit olivat aivan lopussa mutta nyt niitä taas saa.

Kompostista on tullut lähes jokaisen omakotitalon ja useiden rivitalojenkin vakiovaruste. Tämä johtuu paljolti ekologisten asioiden huomioimisesta kotitalouksissa mutta myös nykyaikaisten kompostoreiden hoidon helppoudesta. Jos voit käyttää syntyvän mullan omassa pihapiirissäsi, sinun kannattaa ehdottomasti  kompostoida. Tällöin jätteitä ei tarvitse kuljettaa, säästät jätehuoltokustannuksissa ja saat käyttöösi ilmaista, puhdasta maanparannusainetta.

Valitse komposti sen mukaan, mitä kompostoit

Puutarhakompostori

Kompostori helpottaa puutarhanhoitoa pitkin kesää ja viimeistään pihan syystöissä kompostori osoittaa välttämättömyytensä. Piha pysyy siistinä, kun puutarhajätteet saa laitettua heti kompostoitumaan eikä epämääräisiä ruoho- tai lehtikasoja jää pihalle odottamaan kaatopaikkakuormaa. Kompostoimalla puutarhajätteen sisältämät kasviravinteet, kuten fosfori ja typpi, saadaan kierrätettyä takaisin puutarhan käyttöön.

Puutarhajätteen kompostointiin riittää eristämätön kompostori, koska talvella uutta puutarhajätettä ei synny. Jäätyminen ei pilaa kompostia, vaan lahoaminen alkaa taas keväällä, kun komposti sulaa. Talveksi puutarhakompostorin ympärille on hyvä kerätä lunta lämpöeristeeksi. Keväällä auringon alkaessa lämmittää, herätä komposti kaatamalla sinne pari ämpärillistä kuumaa vettä ja sekoittelemalla sitä.

Sijoita kompostori kantavalle maapohjalle paikkaan, johon ei kerry seisovaa vettä. Kompostoriin kannattaa laittaa monipuolisesti erilaista maatuvaa jätettä kerroksittain, jotta kompostin sisältö on tarpeeksi kosteaa, kuohkeaa ja ravinteikasta. Silloin kompostoituminen on tehokkainta.

Puutarhakomposti tulee kääntää kerran tai pari vuodessa. Kompostijäte maatuu puutarhakompostorissa kompostimullaksi noin 1–2 vuodessa. Puutarhakomposti saa olla reilun kokoinen, jopa 1 000 litraa. Puutarhajätteestä kootun kompostin hoito on helpointa, jos kompostoreita on kaksi: voit antaa toisen kompostin rauhassa muhia valmiiksi toista täyttäessäsi mutta yhdelläkin pärjää mainiosti, varsinkin pienellä pihalla.

Puutarhajätteille hyvä valinta on esimerkiksi Biolan puutarhakompostori pohjakorilla. Kaikkein edullisin vaihtoehto lehtien ja puutarhajätteen kompostointiin on metallinen Goodiy lehtikompostikehikko.

Kompostori talousjätteelle

Kun kompostoit myös keittiöjätteet, voit unohtaa mullan raahaamisen kaupasta ja jäteastioita ei tarvitse enää tyhjentää yhtä usein. Jopa kolmasosa kotitalouden jätteistä tulee keittiöstä.

Kompostoria voi käyttää ympäri vuoden, jos kompostorissa on tehokas lämmöneristys.  Lämpöeristeen paksuuden tulisi olla vähintään 5 cm, jotta kompostoituminen onnistuu myös talviolosuhteissa. Myös kompostorin kannessa tulee olla kunnollinen eristys, sillä suurin osa lämmöstä haihtuu kannen kautta.

Kiinnitä lämpöeristyksen lisäksi huomiota kompostorin kokoon; liian pieni kompostori ei pysty käsittelemään taloudessa syntyviä jätteitä, liian iso taas ei pysy toiminnassa vähäisellä jätteen määrällä. Mikäli kompostoit vain talousjätteitä, noin 200 litran kompostori riittää nelihenkiselle perheelle. Hyvässä talousjätekompostorissa jäte kompostoituu hyvin nopeasti ja kompostoria  voi tyhjentää jopa jo 6–7 viikon kuluttua. Muista, että talousjätekompostorin pitää aina olla tuhoeläintiivis. Biojätteien ympärivuotiseen kompostointiin Satu suosittelee Biolan Pikakompostori 220eco:a.

 

Kompostin perustaminen ja hoito

  • Sijoita kompostori tuulensuojaisaan paikkaan siten, että sinne on helppo viedä jätteitä myös talvella. Silloin kompostia tulee käytettyä alkuinnostuksen jälkeenkin.
  • Laita kompostorin pohjalle noin 5–10 cm:n kerros kuohkeaa seosainetta, esimerkiksi valmista Cello puucee- ja kompostikuiviketta, Biolan Komposti- ja huussikuiviketta tai Kekkilän kompostikuiviketta. Seosaineen voi tehdä myös itse silppuamalla puunoksia ja sekoittamalla silppua turpeeseen. Oksasilppuri on tässä hyvä apuväline.
  • Täytä kompostoria sitä mukaa, kun jätteitä tontilta tai keittiöstä kertyy.
  • On tärkeää käyttää talousjätteen kompostoinnissa seosainetta, jotta komposti ei olisi liian tiivistä tai märkää eivätkä kompostin pinnalla olevat jätteet houkuttelisi kärpäsiä. Peitä mielellään jokainen kompostiin lisätty jäte-erä ohuella seosainekerroksella. Kompostin vieressä kannattaa pitää kannellista seosaineastiaa, josta seosainetta on kätevä lisätä.
  • Lämpöeristetyssä talousjätekompostissa palaminen on nopeaa ja näin ollen kompostin hapentarve suuri. Riittävän ilman saannin varmistamiseksi kompostia tulee sekoittaa säännöllisesti. Omakotitaloissa riittää pöyhiminen yleensä kerran kuussa. Taloyhtiöissä jätettä kertyy nopeammin ja pöyhiminen voi olla tarpeen kerran viikossa. Seosaineen käyttö ja pöyhimistarve ovat suhteessa toisiinsa: mitä vähemmän käytät seosainetta, sen helpommin komposti tiivistyy ja sitä enemmän se vaatii sekoittamista.

Kun kompostorissa on runsaasti lämpöä, jäte painuu voimakkaasti kasaan. Talvella talousjätekompostorin lämpötilat laskevat, mikäli jätettä kertyy vähän. Tämä ei ole kompostille haitallista.

Kompostia voi talvella herätellä lisäämällä päällimmäiseen jätteeseen pienen määrän kuumaa vettä, johon on sekoitettu kompostiherätettä. Se herättelee kompostorin käymään ja nopeuttaa kompostoitumista.

Kompostoi keittiön pöydällä

Bokashi-keittiökompostointi on trendikäs ja samalla helppo tapa kierrättää ja ottaa talteen biojätteiden ravintoaineet. Bokashi tarkoittaa fermentoitunutta orgaanista jätettä ja fermentointi puolestaan maitohappokäymistä eli biojäte hapatetaan ilmatiiviissä astiassa. Hapatus tapahtuu sekoittamalla biojätteen joukkoon EM-mikrobiseosta (Bokashirouhe), jossa on maaperälle hyväksi havaittuja mikrobeja, hiivoja ja maitohappobakteereja.

Kun fermentoituminen on kahden viikon kuluttua päättynyt, orgaaninen materiaali on säilyttänyt kaikki tärkeät ravintoaineensa, jotka mätänemisprosessissa tuhoutuisivat. Fermentoitumisen lopputuloksena saadaan ensiluokkaista ja laadukasta esikompostointimateriaalia sekä ravintorikasta fermentaationestettä puutarhan lannoittamiseen. Bokashi-keittiökompostorissa fermentoitunut orgaaninen jäte on loistava perusta kompostimullalle puutarhaan ja viljelyyn.

Lähes kaikki orgaaninen jäte kelpaa Bokashi-kompostoriin. On hyvä pilkkoa isommat palat pienempiin osiin fermentoitumisprosessin nopeuttamiseksi. Bokashirouheen sisältämät luonnon mikro-organismit käynnistävät fermentoitumisprosessin Bokashi-keittiökompostorissa.

Biokeruuastia helpottaa biojätteen lajittelua ja kierrätystä

Satu kannustaa ainakin keräämään biojätteet biokeruuastiaan. Siitä on sitten helppo edetä kompostoijaksi. Esimerkiksi BioProffa Biokeruuastia helpottaa biojätteen lajittelua ja kierrätystä kotikeittiössä. Tyylikäs ja kompakti 5 L astia sopii vaikka tiskipöydälle, ja kannen aktiivihiilisuodattimet estävät tehokkaasti hajujen leviämistä ja pitävät banaanikärpäset loitolla. Biokeruuastia toimii niin ahkeran kokkaajan kierrätysseuralaisena kuin kodeissa, joissa bioroskis täyttyy hitaammin. Biokeruuastiasta jätteet voi viedä kerralla kompostiin, biojätekeräykseen tai tyhjentää bokashikompostoriin.

Tee sinäkin ekoteko ja kompostoi!

Huollettu aita antaa hyvän ensivaikutelman

Ojan Rauta Raahen työvälinemyyjä Jennika muistuttaa piha-aidan huoltamisen tärkeydestä. Aita vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miltä piha näyttää ohikulkijoille tai pihaan tulijoille. Keikallaan notkottava ja hilseilevä tai homeen läikittämä aita pilaa kauniinkin puutarhan. Aita on alttiina sateelle, auringolle, lumelle ja tuulelle, joten aidan puuta suojaavalta pinnalta vaaditaan paljon.

Lue lisää

Tee sitä, mitä rakastat – robottiruohonleikkuri hoitaa nurmikon puolestasi

”Robottileikkurit eivät enää ole outoja kummajaisia vaan tarkka lenkkeilijä näkee melkein jokaisella pientaloalueella ahkeroivia robotteja. Robottileikkurin idea tiivistyy silloin, kun aamukahvia keitellessä ikkunasta ensin ihailee tasaista nurmikkoa ja sitten huomaa, että siellähän se meidän Paavo ahkeroi vesisateesta huolimatta. Kun ilma päivän päälle kirkastuu ja kosteus haihtuu, päästäänkin heti koko perheen voimin grilllaamaan ja nauttimaan kauniista pihasta. Kenenkään ei tarvitse käyttää aikaa ruohonleikkurin lykkäämiseen eikä polttoaineen tai öljyjen kanssa läträämiseen. Naapurisopukin säilyy, kun robotit on semmoisia hiljaisia kavereita. Monissa perheissä tämä mieluista apuri on vähän kuin lemmikki, joka saa nimen. Ja jostain syystä se yleensä on poika”, Kalajoen Ojan Raudan myymäläpäällikkö Saku Sorvari kertoo nauraen.

Lue lisää

Ulkoporeallas luo ylellistä spa-tunnelmaa omalle pihalle, terassille tai mökille

Ulkoporeallas tarjoaa lämpimiä rentouttavia kylpyhetkiä ja virkistävää vesihierontaa ympäri vuoden – juuri silloin, kun haluat.

Lue lisää

Raikasta kotisi ilmettä uudella lattialla

Kevätauringon pilkistäessä herää innostus uudistaa kodin pintoja. Lattia on näkyvä osa sisustusta ja määrittelee kodin ilmeen ja tyylin. Meillä on kattava valikoima eri materiaaleja,  joista jokaisen makuun löytyy useita vaihtoehtoja, Jenna Raahen Ojan Raudasta kertoo.
Lue lisää