Ulkoporeallas luo ylellistä spa-tunnelmaa omalle pihalle, terassille tai mökille

Ulkoporeallas tarjoaa lämpimiä rentouttavia kylpyhetkiä ja virkistävää vesihierontaa ympäri vuoden – juuri silloin, kun haluat.

”Monelle tulee ulkoporealtaasta ensimmäisenä mieleen, että semmoisessa nautiskellaan pohjoisen mökin terassilla kevätauringosta. On meiltä toki myyty useita ulkoporeammeita pohjoiseen mutta pääasiassa ne menevät kuitenkin aivan tavallisten omakoti- tai rivitalojen pihalle arkikäyttöön”, myymälänjohtaja Antti-Jussi Toivonen Kempeleen Ojan Raudasta kertoo.

”Ulkoporeamme toimiikin vähän kuin ulkosaunan korvaajana. Arkeen halutaan saada vähän luksusta. Meillä täällä kaupalla näkyy, että yhä enemmän halutaan panostaa pihaan ja terassien varusteluun ja parin viime vuoden aikana kiinnostus terasseille rakennettaviin kotikylpylöihin on lisääntynyt huimasti. Ja kyllähän sen ymmärtää, kun käy kerran itse testaamassa ulkoporeallasta tai miettii semmoisen hyviä puolia”, Toivonen pohtii.

Ulkoporeamme sopii mainiosti koko perheen yhteisiin kylpyhetkiin. Pulahdus lämpimiin poreisiin kruunaa myös esimerkiksi syksyisen illanvieton ystävien kesken.

”Myymissämme Novitek ja Cello-ulkoporealtaissa on energiatehokas polyuretaanieristys sekä eristekansi ja kehittynyt elektroniikka, jotka takaavat edulliset käyttökustannukset ympäri vuoden.”

Jokainen Novitec-allas on eristetty pohjasta sekä sivuista kotimaisella Finnfoam-polyuretaanieristeellä ja altaisiin kuuluu 12 cm paksu, säänkestävä eristekansi. Näiden ansiosta allas on aina käyttövalmis, ja veden lämpötilaa voidaan säätää muutamalla napinpainalluksella. Ulkoporealtaissa ideana on helppous.

Kotimaista laatua

Novitec-ulkoporealtaat on suunniteltu ergonomisesti ja niiden poreominaisuudet rentouttavat kokonaisvaltaisesti koko kehon.

Novitek-ulkoporealtaiden valmistuksessa käytetään vain parhaita mahdollisia materiaaleja ja komponentteja, muun muassa altaan vesimassan tasaisesti jakava alumiinirunko, amerikkalaisen Balboan ohjauskeskus, suutimet ja pumput, sekä ABS-muovista valmistettu pohja-allas.

Altaat myös käyvät läpi tarkan laadunvalvonnan valmistusprosessin aikana ja jokainen allas vesitestataan ennen kuin se lähtee asiakkaalle.

Yhteistyö Keskon kanssa Novitec on tuottanut tänä vuonna kolmannen Cello ulkoporealtaan, tyylikkään Ounaksen. Oy Nordic SPA Ltd valmistaa kaikki Novitek ja Cello -brändin ulkoporealtaat käsityönä Salossa. Kaikilla Oy Nordic SPA Ltd:n valmistamilla tuotteilla on Avainlippu-merkki tunnustuksena suomalaisuudesta.

Ulkoporeallas sopii vuokramökkiinkin

Ojan Raudassa myydään myös erityisesti vuokramökkeihin suunnniteltuja Novitec Pro -sarjan ulkoporealtaita.

”Altaiden käyttö on suunniteltu mahdollisimman helpoksi niin kohteen omistajalle kuin vuokralaisellekin. Altaan tekniikka on turvallisesti lukitussa tilassa ja huoltaminen on tehty helpoksi erityisen paneloinnin ja räätälöidyn tekniikan avulla”, Toivonen kommentoi.

Mitä pitää ottaa huomioon ulkoporeallasta hankkiessa?

Ennen ulkoporealtaan ostamista kannattaa pohtia ulkoporealtaan sijoituspaikkaa ja kylpijöiden määrää. Paikka ja kylpijöiden määrä vaikuttavat sopivan altaan kokoon. Allasmallistosta löytyy eri kokoluokan ulkoporealtaita alkaen 190 x 190 cm:stä aina 275 x 220 cm asti. Allas voidaan asettaa routimattomalle tasamaalle tai upottaa terassin rakenteisiin.

”Seuraavaksi kannattaa miettiä, mihin käyttötarkoitukseen ulkoporeallas on tulossa. Altaan valintaan vaikuttavat omat mieltymykset. Jos haluaa panostaa erityisesti altaan hierontaominaisuuksiin, on syytä huomioida hierontapumppujen määrä ja teho”, Toivonen tietää.

Myös altaan muotoilulla on merkitystä. Mallistoista löytyy altaita pelkistetyistä malleista monipuolisiin muotoiluvaihtoehtoihin. Valittavissa on istumapaikkoja, makuupaikkoja sekä niiden yhdistelmiä.

Ulkoporealtaan hoito ja puhdistus on helppoa ja vaivatonta

Ulkoporealtaan sisäpinta on saniteettiakryylia, joka on kova, kiiltävä ja helposti puhdistettava materiaali. Akryyli hylkii likaa ja on hygieenin ja turvallinen koko perheelle.

Vesi vaihdetaan ainoastaan 2-4 kertaa vuodessa. Muina aikoina puhtaudesta huolehditaan kuitusuodattimen säännöllisellä puhdistuksella ja lisäämällä vedenhoitokemikaalia altaaseen aina kylvyn jälkeen tai vähintään kerran viikossa.

Kuitusuodattimen, otsonaattorin sekä kemikaalien ansiosta vesi pysyy puhtaana ja kirkkaana pitkään!

Yhteystiedot:

Kempele

Marko Koivunen

044 7997453

Marjo Leinonen

044 7997427

Raahe

Jenna Leino

044 7997515

Pirjo Lemponen

044 7997530

Kalajoki

Jenni Toivonen

044 7997361

Oulainen

Suvi Torkkeli

044 7997225

 

 

Artikkeli on Ojan Raudan tuottamaa kaupallista sisältöä.