Toimivan ja tunnelmallisen valaistuksen tärkeyden huomaa iltojen pimetessä


Marjo
vastaa valaisinosastosta Kempeleen Ojan Raudassa. Marjo kertoo kotien valaistuksessa tapahtuneista muutoksista: ”Valaistuksen merkitys sisustuksessa on kasvanut, valaisimet ovat kehittyneet ja on siirrytty käyttämään yhä enemmän  LED-tekniikkaan. Uusia, kehittyneempiä LED-lamppuja tulee koko ajan eikä muita juuri enää käytetä. Tekniikan kehittyessä kodin valaistusta olisikin hyvä välillä päivittää.”

Valaistuksen avulla hankit valoa arjen elämään, sisustat ja luot tunnelmaa mutta ennen kaikkea oikea valaistus on turvallisuusasia.

Näillä vinkeillä päivität kodin valaistuksen helposti kuntoon:

  • 1. Käytä kohdistettua valoa

    Spottivalaisimilla saat kotisi kauniit yksityiskohdat esille ja luotua hyvän yleisvalaistuksen. Kohdista spotit esimerkiksi kauniiseen seinäpintaan tai tauluihin.

  • 2. Tunnelman luonti

    Hanki himmentimiä tai käytä himmennysominaisuudella varustettuja lamppuja luomaan erilaisia tunnelmia. Muista, että kiinteästi asennettavan himmentimen saa asentaa vain sähköalan ammattilainen.

    Marjo kertoo kätevästä Airam Smart LED:stä: ”Erillistä himmennintä ei tarvita, koska Smart LED 3-step dim himmennetään valokatkaisijalla. Kerran katkaisijasta painamalla saadaan valotehoa 100 %, kahdesti painamalla 60 % ja kolmella painalluksella 20 %.”

    Airam Smart LED 3-step dim saatavana kolmella eri kannalla,  E27 9,5 W 11,90 €, E14 6 W 9,90 €, GU10 10,90 €.

    Marjo vinkkaa myös Airam LED Radar -lampusta,  jossa on liiketunnistin ja hämäräkytkin: ”Hämärässä LED Radar kytkeytyy päälle liikkeen vaikutuksessa ja valaisee 40 sekuntia. Toistuva liike jatkaa päälläoloa. Led Radarin avulla saat esimerkiksi pihalle tai käytävään liiketunnistimellisen valaisimen uusimatta koko valaisinta tai asentamatta erillistä liiketunnistinta. Liiketunnistin parantaa turvallisuutta.”

    Airam LED Radar E27 10 W 17,50 €.

  • 3. Hanki helposti asennettavia kattovalaisimia

    Osassa riippuvalaisimiamme sekä katto- ja spottivalaisimiamme on kätevä valaisinpistotulppa. Sen avulla kuka tahansa onnistuu asentamaan valaisimet nopeasti käyttöön, joten pääset nauttimaan uudesta valaisimestasi vaikka samana päivänä.

    Marjo esittelee kaksi moneen tilaan sopivaa riippuvalaisinsuosikkiaan: ”Cello Falsetto on edullinen riippuvalaisin, joita voi ripustaa vaikka useamman valaisimen ryhmäksi.


    Musta tai valkoinen 54,90 €.

    Metallinen, grafiitinharmaa Sessak Montez 149 € taas on yksinäänkin näyttävä riippuvalaisin.

  • 4. Siirreltävät valaisimet muokkautuvat

    Sijoittele esimerkiksi olohuoneeseen erilaisia siirreltäviä pöytä- ja lattiavalaisimia. Niiden avulla voit muuttaa valaistusta tunnelman ja tarpeen mukaan. Luo myös kotoisa lukunurkkaus uudella lattiavalaisimella!

    ”Iso jalkalamppu on tosi kätevä kotona. Se ei tarvitse pöytää ja on näyttävä sisustuselementti ja tehokas valonlähde” Marjo kommentoi.

  • 5. Valitse oikea valonmäärä ja värilämpötila.

    Valoteholla ja värilämpötilalla on väliä! Pohdi, minkä verran valoa tarvitset kotisi eri huoneissa. Lämpimän valkoinen valo sopii rentoutumiseen, kun taas on työskentelyyn paras valinta on valkoinen valo.

    ”Ennen lampun teho valittiin wattien perusteella, mutta LED-lamppuja kannattaa verrata valovirran eli lumenien perusteella ja valita lamppu sen mukaan, kuinka paljon valoa oikeasti tarvitse. Nykyään lampuissa on selkeät pakkausmerkinnät, joiden avulla hehkulampun tilalle on helppo valita oikea LED.” Marjo kertoo.

Valovirran lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota lamppujen värintoistoon (CRI, Ra). Sisävalaistuksen Ra:n tulisi olla suurempi kuin 80. Ledeissä se on tavallisimmin 80–98, hehkulampuissa 100. Myös lampun värilämpötila (kelvin, K) vaikuttaa valintaan. Rentoutumiseen ja oleskelutiloihin sopiva värilämpötila on lämmin valkoinen (2 500–3 000 K) ja työtiloihin sekä kylpy- ja WC-tiloihin sopii raikas valkoinen (4 000 K).

Kempeleen Ojan Raudan vastuullisuusvastaava Jennika muistuttaa lamppujen kierrätyksestä:

Halogeenit ja hehkulamput voi hävittää sekajätteenä.  Energiansäästölamput, loisteputket ja LED-lamput ovat ongelmajätettä ja voi  tuoda Ojan Raudan keräyspisteeseen, josta ne toimitetaan kierrätyslaitokseen.

LED tuo valaistukseen vaihtoehtoja, säästää energiaa ja on pitkäikäisyytensä vuoksi myös ekologinen vaihtoehto. Marjo suosittelee LED-lamppuja erityisesti tiloihin, joissa valoa tarvitaan koko ajan tai korkeisiin paikkoihin, joihin lamppuja on hankala vaihtaa.

LED-valaistus sopii sisustamiseen hyvin, koska LEDejä on saatavilla useilla erilaisilla avauskulmilla ja myös valon värilämpötilan voi valita helposti.  Aikaisemmin LED-lamput olivat suurikokoisia, ja kapeaan valaisimeen oli vaikea löytää sopivaa LEDiä. Uusi Airam LED Tubular on valoteholtaan hyvä ja sopii kapeaankin valaisimeen. LEDien syttymisessä ei ole viivettä ja niillä voi valaista tehokkaasti erikokoisia pintoja sisällä ja ulkona. Airam LED pakkaslamppu on kehitetty talviolosuhteisiin ja antaa täyden valon jopa -40 °C pakkasessa.

Airam LED Tubular E27 9,5 W, 9,95 €
Airam LED Pakkaslamppu E27 9,5 W 6,95 €

”LEDit eivät sovi kaikkialle, koska ne sietävät huonosti kuumuutta. Halogeenilamppu onkin parempi valinta saunan kattovalaisimeen. Matalalla oleviin saunavalaisimiin sopii Airam LED Saunalamppu, joka kestää + 60°C lämpöä. Myös LED saunavalosarjojen kanssa kannattaa olla tarkkana ja valita valosarja sen mukaan, mihin se saunassa asennetaan.” Marjo muistuttaa.

Airam Saunalamppu E27, 5,5 W, 12,95 €

Ojan Raudan kokeneet valaistuksen ammattilaiset palvelevat asiakkaita Kempeleessä, Oulussa, Raahessa, Oulaisissa ja Kalajoella.

Onnistutaan yhdessä!

Valaistuksen ammattilaiset Kempeleessä

Marjo 044 7997 427
Anu 044 7997439
Jaana 044 7997433
Kreetta 044 7997441

Valaistuksen ammattilaiset Oulussa

Eija 044 7997 629
Anniina 044 7997626
Miia 044 7997636
Sara 044 7997 635

Valaistuksen ammattilaiset Raahessa

Jarno 044 7997559
Pirjo 044 7997530kaikki_kotona_logo_verkkoon_h120_w650