Maijan lempipaikka löytyi Iistä

Horisontti löytyy kaukaa Praavan rannan edustalla kalaa pyytävien pilkkijöiden takaa. Lähempänä rantaa, laavua ja nuotiopaikkaa lepää myös perinteinen hoijakka, joka tuoreiden jälkien perusteella on lapsiperheiden aktiivisessa käytössä. Iiläinen Maija Rusila löysi Praavasta lempipaikkansa aktiivisen kotikunnan jäljittämisen jälkeen.

”Pidän pyöräilystä ja pian muuton jälkeen aloin tutustumaan uuteen kotikuntaan polkemalla umpimähkään milloin minnekkin. Luonnon rauhaan olikin yllättävän helppo päästä”, Maija muistelee.

Vuonna 2015 Iihin Oulusta muuttanut perhe etsi uutta kotiaan huolella harkiten. Ensin tie vei Maijan opiskelukaupungista Joensuusta Ouluun, josta molemmat saivat työpaikat. Suunta oli ollut selvillä jo pidempään, sillä Maija on kotoisin Kiimingistä ja Oulu on hänen miehensä opiskelukaupunki.

Omistusasunnon etsiminen alkoi välittömästi ja samoin hintavertailu. Ensin harkinnassa oli Oulussa sijaitseva rivitaloasunto, johon perhe asettuisi ennen haaveissa olleen omakotitalon hankintaa joskus myöhemmin.

”Sitten aloimme vertailemaan hintoja ja huomasimme, että lisäämällä budjettiin muutaman kymmenen tuhatta euroa, voisimme ostaa omakotitalon heti jostain Oulun ympäristökunnista.”

Rajaksi vedettiin puolen tunnin ajomatka Ouluun. Liminka, Kempele, Muhos, Haukipudas ja Ii lukittiin verkon asuntopalstojen hakukenttiin. Pian asuntoesittelykäynnit painottuivat iiläisiin taloihin.

”Uusilla asuinalueilla sijaitsevista ja kohtuullisen uusista taloista oli hyvin valinnanvaraa. Lisäksi Iissä asuva ystäväni oli kehunut kotikuntaansa. Muutaman vuoden ikäisen talomme hinnalla olisi saanut 1970-lukuisen remonttikohteen Oulusta”, Maija sanoo.

Luonto ja palvelut löytyvät läheltä

Valintaan vaikutti nelostien liikenteen sujuvuus. Ensin välimatka mietitytti silloisia oululaisia, mutta jo muutaman asuntonäyttökierroksen jälkeen huoli osoittautui turhaksi. Uudessa kodissa on noin 1500 neliön tontti ja kahden auton lämmin talli miehen moottoripyöräharrastuksen tyyssijaksi. Matkaa Iin keskustan palveluihin on muutama kilometri.

Palveluiden saatavuuden lisäksi myös luonnonläheisyys oli pariskunnalle suuressa arvossa uutta kotia ja kotikuntaa valitessa. Kotipihalta pääseekin metsäpoluille ja hiihtoladuille vaivattomasti ilman autoa. Lähimaastoon on rakennettu uusi pulkkamäki nuotiopaikkoineen. Alueelta löytyy myös leikkipuisto ja jalkapallonurmi, joka jäädytetään talvisin luistelijoille.

”Tykkäsin heti alussa siitä, että täällä on tilaa ja rauhaa. Oli helppo päättää, että tämä on nyt meidän kotimme, tänne asetutaan, ja täällä olemme.”

Perheen esikoinen syntyi syksyllä 2017. Odotusajan myötä kotikunnan sote-palvelut tulivat uudella tavalla tutuksi.

”Neuvola on palvellut meitä aivan superhyvin ja olen usein miettinyt, miten meille osuikin niin ammattitaitoinen terveydenhoitaja neuvolassa. Kun huoli herää, vastaus on puhelinsoiton päässä ja esimerkiksi hammashoitoon on yllättävän lyhyet jonot.”

Yhteiset asiat yhdistävät

Äitiysloman aikana perhe tutustui toisiin lapsiperheisiin ja uusia ystäviä on tullut myös harrastusten mukana. Maija pohtii, että muiden pohjoispohjanmaalaisten tavoin iiläiset eivät ole päällekäyvän ulospäin suuntautuvia, mutta yhteisten asioiden myötä ihmisiin on nopea tutustua.

”Meille muodostui hiljalleen samassa leikkipuistossa käyvien äitien ryhmä ja otimme tavaksemme sopia yhteisiä tapaamisia viikoittain. Se on ollut itselleni tärkeää ja aina nähdessäni yksin puistossa olevia äitiä lapsineen, olen kutsunut myös heidät mukaan. Meillä on hyvä porukka.”

Vauvauintipaikka löytyi Haukiputaan uimahallista.

”Ajomatkaa uimahalliin on noin vartti, joten ei ole niin merkittävää onko kotikunnassa omaa uimahallia vai ei. Muutenkin on hyvä muistaa, että asiointi vaikkapa Oulussa on hyvin kohtuullisen ajomatkan päässä.”

Maija lisää, että erillisiä asiointireissuja tehdään harvoin. Peruspalvelut ovat hyvät, kirjaston aukioloajat kattavat ja kuntakeskuksesta löytyy niin parturi-kampaamot kuin rautakaupatkin.

”Kohtalaisen pieneksi kunnaksi meillä on ohiajavien matkailijoiden ansiosta jopa kymmenkunta ruokapaikkaa joista valita. Uskon että kunnan sijainti valtatien varrella varmistaa osaltaan kattavat palvelut jatkossakin.”

Tutustu Iin asumisen vaihtoehtoihin verkossa, klikkaa tästä >>

Löydät ajankohtaista tietoa myös Facebook- ja Instagram-sivuiltamme.

 

Artikkeli on Iin kunnan tuottamaa kaupallista sisältöä.