Nämä asiat kannattaa muistaa asuntoa myydessä! – ammattilaisen 10 vinkkiä

Helmet-Margit

Asunnon myyminen saattaa tuntua ajatuksena helpommalta kuin se oikeasti onkaan. Hyvien kauppojen syntymiseen vaikuttavat monet tekijät, joita varsinkaan ensikertalainen ei aina osaa ottaa huomioon. Kiinteistönvälityksen ammattilainen Margit Heikkinen oululaisesta Helmet LKV:stä kertoo kymmenen vinkkiä, jotka kannattaa muistaa asuntoa myydessä.

Kiinteistönvälitystä vuosikymmenien kokemuksella

Helmet-henkilokunta

Oululaisen Helmet LKV:n nelihenkisellä tiimillä on yhteensä yli 40 vuoden kokemus kiinteistönvälitysalalta. Toimitusjohtaja Margit Heikkisen mukaan menestymisen syyt piilevät saumattomassa yhteistyössä ja avoimen keskustelun kautta toimimisessa.

– Kaikilla meistä on omat vahvuusalueemme. On helppoa tehdä töitä, kun ympärillä on huipputekijöitä, Heikkinen sanoo.

Yritys on välittänyt myynti- ja vuokrakiinteistöjä Oulussa sekä lähialueilla vuodesta 2012 lähtien. Heikkisen ja kumppaneiden tavoite on jokaisessa kohteessa sama.

– Tyytyväinen asiakas. Yli 90 prosenttia asiakkaistamme tulee suositusten kautta, joten palkitsevinta on, kun asiakas löytää juuri oikean kodin itselleen.

Asuntoa myydessä alkuun pääsee hyvin pyytämällä ammattitaitoisen kiinteistönvälittäjän maksuttoman hinta-arvion. Helmet LKV:n väki auttaa mielellään myyntiprosessin kaikissa vaiheissa.

– Koti ostetaan tunteella, sitä kannattaa kuunnella, Heikkinen hymyilee.

Ota meihin yhteyttä kiinteistöasioissa!

www.helmetlkv.fi
p. 044 267 0300
myynti@helmetlkv.fi

helmetlogo100

Artikkeli on Helmet LKV:n tuottamaa kaupallista sisältöä.