Fingersoft aikuistui, mutta jaksaa vielä leikkiä – Pelialan kärkiyrityksen työpaikoissa kohtaavat perinteinen IT, luovuus ja yhteinen ajanvietto

Hill Climb Racing –pelillä maailmankartalle loikannut Fingersoft on kasvanut seitsemässä vuodessa samaan sarjaan Rovion ja Supercellin kanssa. Peliyrityksen työpaikkoihin etsitään nyt kokeneita ohjelmoijia, joilta ei yllättäen edellytetä aiempaa kokemusta pelialalta – intohimoinen peliharrastuneisuus on toki erittäin hyödyllistä.

Fingersoftin hittipelin Hill Climb Racingin 2 kehitystä vetävällä Visa Smolanderilla ja operatiivisella johtajalla Ville Raumalla on molemmilla taustallaan ura perinteisen IT:n parissa. Smolander työskenteli Nokialla toistakymmentä vuotta matkapuhelinsoftan parissa. Iltaisin hän teki harrastusmielessään omia peliprojektejaan, jotka saivat jäädä pöytälaatikkoon.

Nokia-uran jälkeen oli aika lähteä toteuttamaan unelmia ja Smolander perusti Viima Gamesin muutaman kaverinsa kanssa. Fingersoftin julkaisema Fail Hard oli viimalaisten käsialaa. Yli neljä miljoonaa latauskertaa päästi Smolanderin näyttämään aiempia peliprojekteja Fingersoftille . Lopulta Fingersoft osti Viima Gamesin ja Smolander jatkoi peliuraa palkkatöissä.

”Pelialalla tehdään päivätöinä softaa, josta tekijät välittävät myös vapaa-ajalla. Työ on kurinalaista ja siihen suhtaudutaan vakavasti, mutta samanaikaisesti saa tehdä juuri sitä mitä haluaa.”

Smolander huomauttaa, että pelialalla huomaa pian miten laajakantoista työ onkaan.

”Meillä on päivittäin miljoonia innokkaita pelaajia, joiden kanssa ollaan vuorovaikutuksessa. Se mitä me täällä tehdään on itse asiassa hyvin merkityksellistä.”

Tuttua IT-infraa uudessa maailmassa

”Tuonne on päästävä”, Ville Rauma sanoi itselleen.

Hän oli juuri kuullut, että Fingersoftin Hill Climb Racingia oli ladattu sata miljoonaa kertaa. Aiemmin pelialalla työskennellyt Rauma oli päätynyt back end –developeriksi perinteisen IT:n pariin. Rauma oli Fingersoftin 12 . työntekijä. Nyt heitä on yli 50.

Fingersoftilla aloitettuaan Rauma huomasi pian, että rajussa kasvussa olevan pelifirman tarpeet olivat monella tapaa tuttuja. Hill Climb Racing oli lyönyt läpi globaalisti ja sen taustalla pyörivät serverit piti saada haltuun.

”Se oli lopulta kahden vuoden työmaa, jossa oli paljon tuttua asiaa edellisistä töistä, mutta toisaalta Fingersoftin tuotteet ovat kaikkea muuta kuin tavallisia.”

Nyt Hill Climb Racing –pelejä on ladattu yhteensä yli 1,2 miljardia kertaa. Yrityksen kasvaessa työkulttuurin välittömyys ja rentous on säilytetty, mutta samanaikaisesti työtavat ovat kehittyneet. Markkinointipäällikkö Sami Saari huomauttaa, että yrityksessä kehitetään paljon sisäisiä tuotteita – taustajärjestelmiä, jotka toimivat myös tulevien pelien infrastruktuurina.

Oman mielenkiinnon, kokemuksen ja osaamisen mukaisesti ohjelmoijat sijoittuvat pitkälle erikoistuneisiin tehtäväalueisiin. Osa tekee taustajärjestelmiä, osa on lähempänä varsinaista pelikokemusta. Smolander ja Rauma sanovat, että työ on omiaan tempaisemaan mukaansa, sillä muutokset nähdään välittömästi ja miljooniin kasvanut fanijoukko on innokas antamaan palautetta. Pelialaa varjostavia ympärivuorokautisia loppurutistuksia ei kuitenkaan tunneta, vaan käytössä on normaalit työajat.

”Joustoa on paljon ja sen ansiosta jos jossain voi yhdistää työn ja perhe-elämän niin sitten meillä. Toki meillä ihmiset viettävät vapaa-aikaansa usein yhdessä lautapelien ja muiden harrastusten parissa”, Rauma huomauttaa.

C++ -osaajat ja analyytikot haussa

Juuri nyt haku on päällä on erityisesti C++ -ohjelmoijille ja data-engineereille. Koodareista tavoitellaan kokeneita osaajia, joilta ei kuitenkaan edellytetä aiempaa kokemusta pelialalta.

”Jos tekee sujuvasti koodia ja tietää mistä itse pitää peleissä, pääsee jo aika pitkälle, Meillä jokaisen pelissä olevan yksityiskohdan pitää herättää pelaajassa ihastusta, joten on tärkeää ymmärtää mistä itse niissä pitää”, Smolander sanoo.

Luovuus ja ongelmanratkaisukyky korostuvat vaatimuksissa.

”Pelikehitystä tehdään paljon juuri siinä hetkessä ideoiden: Meiltä ei löydä valmista sanelua siitä miten asiat tulee toteuttaa”, Rauma lisää.

Peliyritysten ulkopuolelta tulevat uudet työntekijät leivotaan alalle toimivan mentoroinnin turvin. Rauma sanoo, ettei rekrytointivaiheessa suunnitellut tehtävät ole nekään kiveen kirjattuja.

”Oma paikka löytyy kyllä, kun talo on jonkin aikaa tullut tutuksi. Ja jos uralla myöhemmin haluaa opetella uusia asioita, uusiin tehtäviin siirtymistä tuetaan.”

Data-osaajille Fingersoftin kaltainen työpaikka avaa poikkeuksellisen näköalan. Sen asiakasmäärät ovat laskentatavasta riippuen vähintään Suomen viiden suurimman pelifirman joukossa, eli se on kasvanut Supercellin ja Rovion rinnalle. Fingersoftin pelejä pelaavat päivittäin miljoonat pelaajat, joten dataa riittää tutkittavaksi. Seitsemän vuoden jälkeen Fingersoftilla nähdään, että pelien elinkaari on pitkä.

”Tämä tuo vakautta yritykseen, sillä liiketoiminta ei ole seuraavan hittipelin varassa. Osa ihmisistä luo jatkuvasti uusia sisältöjä jo julkaistuihin peleihin, minkä lisäksi protoryhmät etsivät uusien pelien aiheita”, Saari sanoo.

Fingersoft

Tutustu Fingersoftin tarjoamiin työpaikkamahdollisuuksiin täältä >>

Ole yhteydessä: careers@fingersoft.com

Toimistot

Oulun toimisto: Aleksanterinkatu 4-6 90100 Oulu

Helsingin toimisto: Kalevankatu 9 A 14 00101 Helsinki