Tag Archive for: silmänpohjan ikärappeuma

Kaihi- vai linssileikkaus – voiko saada molemmat samalla?

Linssileikkaus on tarkoitettu aikuisille, jotka haluavat eroon silmälaseista. Se sopii potilaille, joilla on ikänäköä tai mahdollisesti jo harmaakaihi, mutta silmät ovat muuten terveet. Linssileikkauksen tulos on pysyvä, eikä silmiin tule harmaakaihia, joka muuten kaikille iän myötä kehittyy.

Linssileikkauksella voidaan korjata sekä silmien taittovirhe että iän myötä heikentynyt lähinäkö. Leikkauksessa silmän oman mykiön, eli linssin, tilalle vaihdetaan monitehoinen tekomykiö, jossa on eri voimakkuusalueita.

Suurin osa leikatuista kokee pärjäävänsä normaaliaskareissa kokonaan ilman laseja, osa leikatuista käyttää satunnaisesti lähilaseja pitkäkestoiseen tai erityistä tarkkuutta vaativaan lähityöskentelyyn.

Silmälasien käyttötarve on kuitenkin leikkauksen jälkeen aina merkittävästi vähäisempi tai niitä ei tarvita enää lainkaan.

Linssileikkauksen tulos on pysyvä, koska linssinvaihdon jälkeen ikänäkö ei etene, eikä silmiin enää tule harmaakaihia. Lisäksi kun silmälaseista pääsee eroon, ei tarvitse enää tuskailla esimerkiksi urheillessa siitä, että lasit ovat jatkuvasti tiellä. Leikkauskustannuksia kompensoi se, ettei kalliita monitehoisia silmälaseja tarvitse enää hankkia.

Kaihileikkauksessa eroon laseista?

Harmaakaihi on normaali ikääntymiseen liittyvä vaiva, joka tulee ennen pitkää kaikille. Kaihi eli linssin samentuminen ja kellastuminen alkaa jo parikymppisenä, mutta siinä vaiheessa sitä ei itse näe eikä sillä ole kliinistä merkitystä. Vasta myöhemmin näöntarkkuus alkaa häiriintyä.

On yksilöllistä, missä vaiheessa kaihi kehittyy niin pitkälle, että se heikentää näöntarkkuutta, kontrastiherkkyyttä tai aiheuttaa heijastumia ja häikäistymistä silmiin.

Leikkaus on kaihin ainoa hoito, ja kaihileikkaus onkin yksi maailman yleisimpiä ja turvallisimpia kirurgisia toimenpideitä. Leikkaus on usein sitä helpompi, mitä aikaisemmassa vaiheessa se tehdään.

Myös kaihileikkauksen yhteydessä on mahdollisuus päästä silmälaseista kokonaan eroon. Leikkauksessa kaihin samentaman mykiön tilalle asennetaan kirkas yksitehoinen, hajataittoa korjaava tai monitehoinen tekomykiö.

Kuvassa silmätautien erikoislääkäri Kaisu Järvinen yhdessä asiakkaan kanssa.

Leikkaus on nopea päiväkirurginen toimenpide

Linssileikkaus ja kaihileikkaus tehdään samalla tekniikalla. Kyseessä on päiväkirurginen toimenpide, jonka jälkeen asiakas pääsee kotiin vielä samana päivänä. Näkökyky on heti leikkauksen jälkeen parempi.

Toipumisaika vaihtelee muutamasta päivästä pariin viikkoon, ja kontrollikäynti sovitaan jo leikkauksen yhteydessä käytetystä keinolinssistä riippuen 2–6 viikon päähän toimenpiteestä.

Ennen leikkausta optikko ja silmälääkäri tekevät esitutkimukset ja mittaukset, joiden avulla selvitetään silmien terveys ja näkökyky.

Jos silmään vaihdetaan moniteholinssi, esitutkimukset on tehtävä vähintään viikkoa ennen leikkausta, sillä moniteholinssit tilataan yksilöllisten mittaustulosten mukaan. Yksitehoista linssiä käytettäessä esitutkimukset ja leikkaus voivat olla samana päivänä.

Vastaus otsikon kysymykseen on siis kyllä. Voit samalla päästä eroon sekä kaihista että silmälaseista.

Kattavat palvelut silmäsairauksien tutkimukseen ja hoitoon keskustan Sammakkotalossa

Oululainen Coronaria Silmäsairaala tarjoaa kattavan valikoiman palveluita kaikkien silmäsairauksien tutkimukseen ja hoitoon. Vahvuuksiamme ovat palvelun korkea laatu, henkilökunnan huippuammattitaito ja luotettavuus. Erityisosaamisalueisiimme kuuluvat glaukooman ja silmänpohjan ikärappeuman tutkimukset ja hoito sekä silmäsairauksien operatiivinen hoito kuten esimerkiksi kaihileikkaukset.

Palvelemme kahdella paikkakunnalla, Helsingissä ja Oulussa. Asiakkaamme ovat todella tyytyväisiä saamaansa palveluun silmäsairaaloissamme ja yli 90 % suosittelisi meitä läheisilleen. Teemme eri yksiköissä yhteensä noin 2500–3000 kaihileikkausta vuodessa.

Lue lisää kaihileikkauksesta ja varaa aikasi silmäsairauksien erikoislääkärin konsultaatioon.

Silmätautien erikoislääkäri Kaisu Järvinen

Coronaria Silmäsairaala Oulu
Puhelin: 020 780 6395
Sähköposti: silmasairaalaoulu@coronaria.fi

Klikkaa tästä ajanvaraukseen >>


Coronaria Silmäsairaala – osa kotimaista Coronaria-konsernia

Coronaria Silmäsairaala on osa Coronaria-konsernia, joka on Suomen suurimpia terveys- ja hyvinvointipalveluiden tuottajia. Palveluvalikoimaan kuuluvat monipuoliset terveyspalvelut perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon, kuntoutuspalvelut sekä kotihoidon ja palveluasumisen palvelut. Coronarialle on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-tunnus, mikä tarkoittaa, että tuottamamme palvelut ovat kotimaisia ja Coronaria on täysin kotimainen yritys.

Sertifikaatti varmistaa laadun

Coronaria Silmäklinikka Oy:lle on myönnetty ISO 9001:2015 -sertifikaatti, joka sisältää silmätautien erikoisalaan kuuluvat terveydenhuollon palvelut. Sertifiointi varmistaa toiminnan laadun ja kehittämisen virtaviivaisuuden. Varmistamme, että palvelumme täyttävät asetetut vaatimukset, ja pyrimme koko ajan parempaan.

 
Artikkeli on Coronarian tuottamaa kaupallista sisältöä.

Kaihi tulee kaikille – näin se korjataan

Kuvassa Coronaria Silmäsairaalan Ylilääkäri Kaisu Järvinen

Kaihi on normaali ikääntymismuutos silmissä ja tulee meille kaikille. On yksilöllistä, missä vaiheessa kaihi kehittyy niin pitkälle, että se heikentää näöntarkkuutta, kontrastiherkkyyttä tai aiheuttaa häiritsevää häikäisyä. Lue lisää