Kalastajalle kiitos – Herkuttele kotimaisella luonnonkalalla ja tue suomalaista kalastajaa

Suomalaiset ammattikalastajat tekevät arvokasta työtä, jonka ansiosta me kaikki saamme nauttia kotikeittiöissä esimerkiksi tuoreista kuhafileistä, muikuista tai silakoista. Se on usein myös kovaa työtä ja pitkää päivää luonnon ja säiden armoilla, eikä saaliin määrästäkään ole koskaan varmuutta.

Hätälä Oy:n koko vuoden 2020 kestävä KALASTAJALLE KIITOS -kampanja haluaa tehdä kalastajien työn näkyväksi ja kannustaa kaikkia suomalaisia käyttämään enemmän kotimaista luonnonkalaa. Kun kalastajien saaliilla on tarpeeksi kysyntää, pysyy kalastuselinkeino elinvoimaisena ja houkuttelevana uusille kalastajasukupolville.

Sinäkin voit kiittää kalastajaa

Kalastajalle kiitos -kampanjaan osallistuminen on helppoa: valitse ostoskoriisi Hätälän kalastajien pyytämää kotimaista kalaa, vie kotiin, kokkaa ja herkuttele terveellisesti ympäristöystävällisellä lähiruoalla.

Hätälä lahjoittaa jokaisesta vuonna 2020 myydystä kotimaisen kalan Kalastajalle kiitos -kampanjapakkauksesta 10 senttiä kotimaisen ammattikalastuksen tukemiseen. Kampanjatuotteet tunnistat kampanjasta kertovasta tarrasta.

Palvelutiskissä myynnissä on kuukausittain vaihtuva kauden kala, jonka kokonaismyynnistä Hätälä lahjoittaa 20 senttiä/kg.

Hätälä lahjoittaa vuoden aikana kertyneen summan tammikuussa 2021 Suomessa toimiville kymmenelle alueelliselle kalatalousryhmälle, jotka edistävät meri- ja kalatalouden elinkeinoja. Kampanjan kummeina toimivat SAKL R.Y. – Suomen ammattikalastajaliitto ja Suomen sisävesiammattikalastajien liitto ry.

Elokuussa herkutellaan ahvenella

Elokuussa palvelutiskien kauden kala on kotimainen ahven – erinomainen ja monipuolinen ruokakala. Ahven maistuu perinteisesti paistettuna tai savustettuna, mutta kesäisen kevyen kalaruoan teet nopeasti myös nyyttimuodossa: kääräise vain ahvenfileet ja tuoreet kasvikset samaan pakettiin, mausta ja kypsennä 10 minuuttia uunissa.

Lisätietoa kampanjasta sekä reseptit kotimaisesta kauden kalasta löydät kampanjasivultamme.

Kalastajalle kiitos -aiheita ja muuta kalaruokainspiraatiota päivittyy jatkuvasti myös Hätälän somekanaville. Seuraa Facebookissa @HatalaOy ja Instagramissa @hatala_oy.

Kiitos, kun olet mukana kiittämässä kalastajaa!