Pikkelssiä pääsiäispöytään

Pääsiäisenä on aikaa koota tuttavat saman pöydän ääreen ja nauttia yhdessä helpoista, mutta maistuvista pääsiäisen herkuista. Pääsiäisen perinteiset ruokalajit saavat uudenlaista, jännittävää vivahdetta, kun uskallat kokeilla erilaisia lisukkeita ja leikitellä mausteilla. Mitä mieltä sinun pääsiäisseurueesi olisi esimerkiksi bataateista suussa sulavalla valkosipulidipillä?

Suklaamunat ja mämmi kuuluvat erottamattomasti monen kodin pääsiäiseen. Jotta mahat eivät täyttyisi vain makeasta, moni kotikokkaaja tarjoilee pääsiäispöydässään myös suolaisia juhlan herkkuja. Lammas ja karitsa ovat varma valinta, kun haluat loihtia jotain helppoa, mutta arkiruoasta poikkeavaa. Lihan lisukkeena tarjoillaan perinteisesti perunoita, jotka hyvin maustettuna maistuvat varmasti jokaiselle juhlijalle, mutta mitäpä jos tänä vuonna yllättäisitkin juhlaseurueen ja kokeilisit perunoiden sijaan (tai lisäksi) trendikästä bataattia?

Koska lampaanliha on jo sellaisenaan voimakkaan makuista ja pääsiäispöydässä usein esimerkiksi valkosipulilla ja yrteillä maustettua, ei myöskään lisukkeen maustamista kannata unohtaa. Pääsiäisen ykkösmauste on ehdottomasti valkosipuli, joka lampaan lisäksi tuo täyteläistä makua tuttuun tapaan perunoihin, mutta erinomaisesti myös makeaan bataattiin sekä muihin kasviksiin ja juureksiin. Myös rosmariini sopii pääsiäisen makumaailmaan. Sen käytössä kannattaa olla kuitenkin varovainen, sillä voimakkaana mausteena se peittää helposti muut maut alleen.

Alta löydät pääsiäisen trendikkäimmän lisukkeen, pikkelssibataattien, reseptin, jonka kruunaa Kasvishovin legendaarinen Valkosipulipikkelssi. Bataatit voit pilkkoa makusi mukaan lohkoiksi tai tikkumaisiksi ranskalaisiksi. Olethan kuitenkin varovainen; lisukkeella on tapana kadota parempiin suihin hetkessä.

Pikkelssibataatit

(4 – 6 annosta)
n. 1 kg bataattia
2 rkl oliiviöljyä
1 rosmariinin oksa / 2 tl kuivattua rosmariinia
1 kpl valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 tl hunajaa
½ limen mehu
merisuolaa
mustapippuria
maissijauhoa (halutessasi)
Kasvishovin Valkosipulipikkelssiä

1. Kuori bataatit halutessasi ja pilko makusi mukaan lohkoiksi tai ranskalaisiksi. Bataatit voit jättää myös kuorimatta, jolloin saat talteen kuoren sisältämät kuidut ja vitamiinit. Muista vain pestä ne juuresharjalla ennen pilkkomista.
2. Kuumenna uuni 220 asteeseen. Huuhtele palaset kylmällä vedellä ja kuivaa ne huolellisesti pyyhkeen tai talouspaperin päällä. Murskaa valkosipuli ja hienonna tuore rosmariini.
3. Purista limen mehu kulhoon ja sekoita joukkoon rosmariini, valkosipuli, mustapippuri ja hunaja. Nostele bataatit kulhoon ja sekoita. Kääntele joukkoon oliiviöljy.
4. Aseta bataatit väljästi uunipellille ja ripottele päälle suolaa sekä maissijauhoja. Maissijauhot sitovat nestettä, mikä tekee bataatin pinnasta rapeamman.
5. Paista bataatteja 220-asteisessa uunissa bataattien koosta riippuen noin 25-30 minuuttia.
6. Tarjoile Kasvishovin Valkosipulipikkelssin kera, esimerkiksi dippimäiseen tapaan. Pikkelssi on oivallinen dippi myös muille pääsiäispöydän herkuille, kuten perunoille ja muille juureksille. Valkosipulin ystävä kokeilee sitä myös esimerkiksi ruisleivän päällä.

Mikäli perunat ovat kuitenkin enemmän sinun juttusi, ei hätää – tässä resepti myös sinun makuusi! Makuharmonian pääroolissa toimii tälläkin kertaa Kasvishovin Valkosipulipikkelssi, ja lisäpotkua perunoihin antavat erilaiset yrtit. Muistathan perunoita valitessasi suosia lähialueen tuotantoa.

Paahdetut yrttiperunat

(4 – 6 annosta)
1 kg lähialueen perunoita
1 dl öljyä
5 tl yrttimausteseosta
2 rkl sitruunamehua
1 kpl valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 tl merisuolaa
Kasvishovin Valkosipulipikkelssiä

1. Sekoita öljyyn sitruunamehu, hienonnettu valkosipulinkynsi ja mausteseos.
2. Pese perunat huolellisesti. Leikkaa ne reiluiksi lohkoiksi.
3. Pyöritä perunalohkot öljyssä ja kaada ne uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele päälle suolaa.
4. Kypsennä perunat rapeiksi 225 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoa Kasvishovin Valkosipulipikkelssin kera.

Tutustu tarkemmin Kasvishovin Valkosipulipikkelssiin >>

Maukkaita pääsiäishetkiä!

Kasvishovi on oululainen perheyritys ja elintarvikkeiden arvostettu asiantuntija, joka tarjoaa ruokapöytiinne raikkaita salaatteja ja maukkaita majoneesituotteita yli 30 vuoden kokemuksella. Toimimme myös monipuolisena ammattikeittiöitä ja vähittäiskauppoja joustavasti palvelevana tukkuna. Pohjois-Suomessa vastuullisesti tuotettu ruoka, laadukkaat raaka-aineet ja paikallinen hyvinvointi ovat lähellä sydäntämme.