Maailman parhaaksi valittu Abba Tribute -yhtye Oulu Areenalla 15.12

Pikkujoulukauden 2018 yksi odotetuimmista areena- ja salikiertueista saapuu Ouluun lauantaina 15.12. Abban & Elviksen tuotantoon keskittyvä kiertue viihdyttää pikkujoulukansaa loistokkaalla show’lla yli kymmenellä paikkakunnalla ja nähdään ensimmäistä kertaa nyt myös Oulussa. Luvassa on ikimuistoinen ilta, jonka takaavat kaikille tutut hittibiisit upean valoshow’n, ensiluokkaisen äänen sekä nostalgisten pukujen siivittämänä.

Oulu Areenan keikalle on myös mahdollista ostaa VIP Show & Dinner- lippuja. VIP-lipun haltijat pääsetät nauttimaan herkullisen kolmen ruokalajin illallisen ja seuraamaan esityksiä seurueensa kanssa VIP-pöydästä.

Maailmalla mainetta kerännyt Abba Tribute -kokoonpano

Kiertueen pääesiintyjä, englantilainen 1974 – Tribute ABBA kokoonpano vie kuulijan takaisin vuoteen 1974, jolloin Abba dominoi täydellisesti maailman musiikkialaa. Kokoonpanoon kuuluvat Aileen McLaughlin, TJ Davies, Robert Arnall sekä Jules Dodd, joiden esiintyessä yleisö joutuu todella miettimään, onko lavalla sittenkin alkuperäinen ruotsalainen yhtye tribuuttiyhtyeen sijaan. Tutut hitit kuten Waterloo, Mamma Mia sekä Dancing Queen kuullaan ja nähdään upean lavashow’n säestämänä. Oulussa nähtävä 1974 Tribute Abba -kokoonpano on kiertänyt myös lukuisten maailmantähtien, kuten Rod Stewartin, Kylie Minoguen ja Tom Jonesin kanssa suurilla lavoilla. Upean koko illan esityksen täydentää Suomessa ja Euroopassa suosittu Elvis Tribute -kokoonpano Aron & Cool Company.

”Legends Tour Abba & Elvis -konsepti keräsi viime syksynä Vaasan jäähalliin jopa yli 3000 hengen yleisön. Palaute oli suorastaan mykistävän upeaa kuulijoilta, ja tänä vuonna kiertue nähdään yli kymmenellä paikkakunnalla. Oulu Areena toimii yhtenä kiertueen suurimmista areenoista. Koko illan kestävän esityksen aikana luvassa on täydellinen 70-luvun teemainen show, jonka aikana yleisö pääsee nauttimaan ikivihreistä hiteistä vuosien takaa kahden ehdottomasti maailman kuuluisimman kokoonpanon tuotannosta. Oulussa ilta toteutetaan gaalamaisena show & dinner -iltana.”

-Tommi Mäki, promoottori

Lisätiedot:

www.legendstour.fi

Illan aikataulut / Oulu Areena 15.12:

17.00 Ovet avataan, VIP-ruokailu alkaa
18.00 ELVIS tribute show

TAUKO

20.00 ABBA tribute 1974 show

LIPUT:

  • Permanto seisoma: 35,90€ + palvelumaksu
  • VIP SHOW + DINNER: 129,90€ + palvelumaksu

Lipunmyyntipisteet:

Netissä: www.tiketti.fi/legendstour
Valkealinnan Lippukauppa Isokatu 19, Oulu

★VIP SHOW + DINNER SISÄLTÄÄ★

  • Henkilökohtainen paikkavaraus VIP-pöydästä lavan läheisyydestä VIP-alueelta
  • Tasokas kolmen ruokalajin VIP-illallinen
  • VIP-sisäänkäynti tapahtumaan

Kiertueen paikkakunnat:

27.11. Tampere, Tampere-Talo
29.11. Vaasa, kaupungintalo
30.11. Pietarsaari, Schaumann Sali
5.12. Turku, Gatorade Center
7.12. Seinäjoki, Hotel Sorsanpesä
8.12. Kuopio, Kuopion jäähalli
14.12. Rovaniemi, Rovaniemen Teatteri
15.12. Oulu, Oulu Areena
16.12. Espoo, Tapiolasali
17.12. Helsinki, Kulttuuritalo

Artikkeli on Nordic Live Promotionsin tuottamaa kaupallista sisältöä.