Logistiikkaa, verkostoja ja työvoimaa: Oulainen tukee yritysten kasvua

Pohjois-Pohjanmaan yrittäjät valitsivat Oulaisen vuonna 2018 kaikkein yritysmyönteisimmäksi ja aktiivisimmaksi kunnaksi. Rakennusliike Sorvojan toimitusjohtaja Jaakko Sorvoja pitää kaupunkia logistisesti hyvänä tukikohtana, josta on helppo tehdä töitä laajallekin sektorille.

Oulaisiin vuonna 1966 perustettu rakennusliike Sorvoja on nykyisin toisen sukupolven omistuksessa ja kolmas sukupolvi työskentelee perheyrityksen useissa tehtävissä.

”Oulainen on meidän ja monen työntekijämme kotikaupunki, minkä lisäksi kaupungista löytyy meille tärkeä alihankkijoiden verkosto”, toimitusjohtaja Jaakko Sorvoja sanoo.

Tällä hetkellä työmaita on Pyhäjärveltä Rovaniemelle. Perheyrityksen kolme vuotta sitten Oulaisten keskustaan rakentaman kerrostalon rinnalle valmistuva kiinteistö on ennakkomarkkinoinnissa.

”Oulaisten kokoisessa paikassa on tärkeää, että kaupunki kaavoittaa sopivia tontteja lähelle palveluita. Lisäksi esimerkiksi jokimaisema on muuttajille suurempi asia kuin me oulaistelaiset itse sitä aina ymmärrämmekään, sillä meille se on itsestäänselvyys.”

Asiakastapaamisiin esimerkiksi Ouluun ehtii reilussa tunnissa. Tarvittaessa myös pääkaupunkiseutu on helposti tavoitettavissa.

”Junaliikenne toimii niin hyvin, että Helsinkiin kannattaa mennä esimerkiksi yöjunalla ennemmin kuin ajaa lentokentälle.”

”Kaupungin tehtävä on raivata esteitä kasvun tieltä”

Elinkeino- ja yritysjohtaja Jarmo Soinsaari summaa, että yritykset ja yrittäjät huomioidaan kaupungin sisällä mahdollisimman kattavasti. Kivijalkana työlle on yritysvaikutusten arviointi: Jokaisen päätöksen vaikutus yrityskenttään arvioidaan erikseen.

Soinsaaren oma missio on aurata elinkeinotoiminnan tietä mahdollisimman valmiiksi.

”Meillä ei kysytä mitä yritys voi tehdä kaupungille, vaan kyllä meidän tehtävämme on miettiä miten voimme auttaa yrityksiä menestymään täällä. Mitä asiaa kaupungin suuntaan onkin, riittää kun soittaa yhteen numeroon ja vastaus löytyy luukulta toiselle hyppyyttämättä”
– Jarmo Soinsaari

Kaupungin ja yrittäjien välinen yhteys on varmistettu suomalaiselle kuntakentälle harvinaisella tavalla. Paikallisella yrittäjäjärjestöllä ja kaupungin johtavilla virkamiehillä on yhteinen, kuukausittain kokoontuva työryhmä. Siihen kuuluu koko Oulaisten yrittäjien hallitus sekä kaupungin valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat, kaupunginjohtaja, kehitysjohtaja, maaseutujohtaja ja elinkeinojohtaja.

Työryhmää vetää Kai Pajala, kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja Oulaisten yrityskentän aktiivinen toimija jo vuosikymmenten ajalta. Pajala sanoo, että työryhmässä käsitellään kaupungin ajankohtaista tilannetta ja erilaisia julkisia hankkeita, mutta sen suurin arvo on vapaassa keskustelussa.

”Viestit kulkevat sujuvasti yrittäjien ja kaupungin välillä työryhmän ansiosta. Ennen kaikkea yrittäjillä on hankkeista ja päätöksistä kaikkein ajantasaisin ja paikkansapitävin tieto, sillä asioista keskustellaan johtavien virkamiesten kanssa”, Pajala sanoo.

Työryhmä on luonteeltaan epävirallinen. Siinä käsiteltävät asiat etenevät kaupungin elinvoimalautakunnassa ja etenevät sieltä joko hallituksen tai valtuuston käsittelyyn.

”Työryhmä on täydellinen paikka ajatusten vaihtamiseen ja aivoriihityyppiseen ideointiin. Ajatukset kirjataan pöytäkirjaan ja hyvät ideat etenevät elinvoimalautakunnan käsiteltäväksi”, Soinsaari lisää.

Kaupungin perustehtäviä ei unohdeta

Samanaikaisesti Oulainen pitää huolta sen perustehtävistä yritysten suuntaan rakentamalla valmiuksia kasvuun. Uuden teollisuusalueen asemakaavassa on 20 teollisuustonttia. Myyntihinta on painettu euroon neliöltä ja tontti on mahdollista saada myös 20 vuoden vuokrasopimuksella.

”Tontit lohkotaan ja liittymät rakennetaan vasta sen jälkeen kun yritys on valinnut paikkansa, joten tontin saa juuri tarpeen mukaisena. Teemme yrityksille ilmaiseksi rahoitusvaihtoehtojen selvityksen ja hyville kohteille on myös valmis pääomasijoittajien pooli”, Soinsaari huomauttaa.

Rekrykoulutus varmistaa osaavan työvoiman

Kasvu ei ole mahdollista ilman osaavia työntekijöitä. Oulainen on järjestänyt rekrykoulutuksia kaikille kaupungin suurimmista teollisista toimijoista kuten rakennusliike Lehdolle, Raita Sportille ja Sievin jalkineille. Rekrykoulutuksessa työnhakijoille räätälöidään tulevan tehtävän mukaiset opinnot ja yritys lupaa koulutuksen läpäisseille työpaikan. Esimerkiksi Lehto sai näin 300 ammattilaista töihin sen 7,5 miljoonaa euroa maksaneeseen talotehtaaseen.

Pajala painottaa, että tontit, infrastruktuuri ja yritystuet eivät kokonaiskuvassa kuitenkaan ole tarpeeksi yritysten palvelemiseksi. Hänen mukaansa tarvitaan myös pehmeiden arvojen toteutumista. Oulainen on hyvästä syystä rakentanut yhdeksän miljoonan euron uimahallin ja kaavoittanut omakotitontteja joki- ja järvenrantamaisemiin.

”Harrastuspaikkojen, koulujen ja päiväkotien tulee olla kunnossa, jotta oulaistelaisten yritysten työntekijät voivat asettua asumaan lähelle työpaikkaa. Oulaisissa on huomioitu erikseen esimerkiksi teollisten työpaikkojen vuorotyön merkitys päiväkotipaikoille”, Pajala huomauttaa.

Soinsaari sanoo, että perheiden päätös tehdä Oulaisista kotikaupunki halutaan tehdä mahdollisimman helpoksi. Siihen kannustetaan suoralla taloudellisella tuella sekä pitämällä harrastuspaikat monipuolisina.

”Yrittäjien antaman huomionosoituksen lisäksi Oulainen on valittu myös vuoden 2018 liikkuvimmaksi kunnaksi Pohjois-Pohjanmaalla. Harrastuspaikat ovatkin poikkeuksellisen monipuoliset, sillä perinteisten lajien lisäksi meillä on kaksi maneesia, sporting-ammuntarata sekä kaksi moottorirataa”, Soinsaari luettelee.

 
Tutustu Oulaisten kaupungin tarjoamiin mahdollisuuksiin juttusarjan muissa osissa, katso alla oleva video tai klikkaa verkkosivuille www.oulainen.fi 

Lisätietoa mahdollisuuksista yrityksille löydät www.oulainen.fi/yrityspalvelut


 

Artikkeli on Oulaisten kaupungin tuottamaa kaupallista sisältöä.