Omaishoitajan arkea voidaan helpottaa kotiin saatavilla palveluilla

Omaishoitajan jaksamisen kannalta on tärkeää, että hän saa välillä myös omaa aikaa, sillä arki voi olla usein raskasta ja sitovaa. Omaishoidon tukea saavilla on lakisääteisesti kolme vapaapäivää kuukaudessa, mutta usein vapaiden käytännön järjestäminen on vaikeaa. Caritaksen kotihoitopalvelut tuovat helpotusta omaishoitajan oman ajan järjestämiseen. Kun Caritaksen sijaishoitaja saapuu kotiin, vältytään väliaikaisen hoitopaikan etsimiseltä ja sinne siirtymiseltä. Hoidettava saa luotettavaa hoitoa tutussa ympäristössä ja omaishoitaja voi huoletta pitää vapaata – käydä asioilla, harrastaa liikuntaa, huilata. Maksu hoituu omaishoidon vapaan palveluseteleillä.

Yksi Caritaksen kotipalvelua säännöllisesti hyödyntävä pariskunta on Hilkka ja Eino Hellman. Einolla todettiin Alzheimerin tauti vuonna 2013. Pari vuotta myöhemmin Einon vaimo Hilkka päätti ryhtyä miehensä omaishoitajaksi Einon kunnon heikennyttyä. Samalla ajatus muutosta palvelujen lähelle alkoi itää. Apua omaishoitajan arkeen tarvittiin.

Hellmanit muuttivat senioritalo Tapiolan Caritakseen Oulun Taka-Lyöttyyn joulukuussa 2017. Pariskunta saa nyt apua Caritaksen kotiin annettavasta omaishoidon vapaa -palvelusta, joka on tuonut heidän arkeensa turvaa ja sujuvuutta.

”Arki täällä Caritaksella on lähtenyt hyvin käyntiin. Koen, että olemme kotiutuneet tänne hyvin ja olemme saaneet apua ja tukea aina sitä tarvitessamme. Omaishoitajan arki on melko rankkaa, sillä hoitajana olen kiinni hoidettavassa koko ajan ja mieheni muistin heikentyessä kaikkien juoksevien asioiden hoitaminen jäi minun harteilleni. Caritaksella asuessamme saan mielenrauhaa siitä, että tiedän avun olevan lähellä myös silloin, jos tulee äkillinen avuntarve. Se lisää turvallisuuden tunnetta arjessa”, kertoo Hilkka.

Omaishoitajan lomittaminen on antoisaa työtä

Tällä hetkellä Hilkka Hellman käyttää omaishoidon vapaata kotihoitona viikoittain. Arki sujuu vielä pääsääntöisesti omin voimin, mutta Eino tarvitsee kotihoitajan apua suihkussa käymisessä. Ajatuksissa jo on, että apua tarvitaan pian enemmän.

Perheen luona käy auttamassa yleensä samat tutut hoitajat, jotta perheeseen syntyy luottamussuhde.

”Hoitajana koen tekeväni tärkeää työtä auttaessani omaishoitajaa. Työ on perheestä riippuen hyvin yksilöllistä, sillä kaikilla on omat tarpeensa ja toiveensa. Joissakin perheissä aikaa vietetään ulkoillen, toisissa yhdessä leipoen ja ruokaa laittaen, joku toivoo lehden lukua ja valokuvien katselua. Tavoitteena on, että kotihoitajan vierailu piristää myös hoidettavaa ja tuo mukavaa vaihtelua koko perheen arkeen. Kotikäynneillä pääsen hoidettavan kanssa henkilökohtaisemmalle tasolle, sillä käynnit ovat yleensä melko pitkiä ja kiireettömiä, ja se tekee tästä työstä antoisaa”, kertoo kotisairaanhoitaja Riikka Vuoristo.

Riikka arvioi, että erilaisten omaishoidon palveluiden tarve tulevaisuudessa lisääntyy, sillä yhä useampi omaishoitoa tarvitseva haluaa asua kotona heikentyneestä kunnosta huolimatta. Samasta syystä omaishoidon palvelut monipuolistuvat, sillä kaikille erilaiset tilapäishoidon palvelut kodin ulkopuolella eivät välttämättä sovi. Caritaksessa on huomattu omaishoitajan vapaa kotihoitona -palvelun kysynnässä tasaista kasvua. Tänä päivänä asiakasperheitä on jo useita kymmeniä eri puolilla Oulua.

Hilkka Hellman kertoo kotihoitopalvelun helpottaneen hänen elämää ja tuoneen arkeen myös sujuvuutta, sillä muistisairaan puolison kunto voi vaihdella merkittävästi. ”Minun ei tarvitse enää miettiä ja murehtia, mistä saisin apua, vaan se on aina tarvittaessa saatavilla.”

Vertaistuesta ja yhteisöstä voimaa arkeen

”Vertaistuki on auttanut paljon matkan varrella. Mieheni sairastuessa osallistuimme omaishoitajille ja sairastuneille tarkoitetulle kurssille Rokualla, jossa samassa tilanteessa olevat henkilöt saivat keskustella yhdessä mieltä askarruttavista asioista. Tuolloin sain myös paljon apua käytännön asioissa omaishoitoon liittyen”, Hilkka kertoo.

Hellmanit ovat myös aktiivisesti osallistuneet Caritaksella järjestettyyn yhteiseen ohjelmaan, kuten pelituokioihin ja porinapiireihin. ”Caritaksen tarjoamat aktiviteetit ovat tuoneet lisää sisältöä arkeemme, sillä muutoin arki kotosalla on aika lailla vain olemista. Järjestetyn ohjelman kautta olemme saaneet myös uusia ystäviä ja olemme päässeet mukavasti sisälle yhteisöön”, Hilkka kertoo.

Hilkka suhtautuu tulevaisuuteen toiveikkaasti. ”Arki sujuu vielä tällä hetkellä hyvin ja elämme päivä kerrallaan. Kaikesta olemme tähän asti selvinneet ja toivon tilanteen pysyvän samanlaisena mahdollisimman pitkään”, Hilkka kertoo hymyillen.


Caritaksen omaishoitajan vapaa kotihoitona –palvelu lyhyesti:

  • Palvelu on tarjolla omaishoidon tukea saaville Oulussa
  • Hoitajamme tulee kotiin huolehtimaan hoidettavasta läheisestä sovituksi ajaksi, jolloin omaishoitaja saa omaa aikaa
  • Käynnin kesto ja sisältö suunnitellaan aina perheen tarpeiden ja toiveiden mukaan.
  • Palvelua saa omaishoidon vapaan palvelusetelillä. Palvelusetelin arvo on 120 € (Oulun kaupunki). Palveluseteli myönnetään hyvinvointipalveluiden tekemän kokonaisvaltaisen palveluntarpeen arvioinnin jälkeen. Palveluseteli on käytössä vanhusten ja vammaisten palveluissa.
  • Kotihoitopalvelua voi ostaa tarpeen mukaan myös maksamalla palvelusta itse. Esimerkiksi kotihoitajan käynti arkena klo 7-18 välisenä aikana 35,70 € / tunti.
  • Kotihoitajamme ovat ammattitaitoisia ja kokeneita lähi- ja sairaanhoitajia.

Tiedustelut: 040 769 8615 / palveluohjaus / www.caritaslaiset.fi

Caritas-Kylä Oulun Taka-Lyötyssä on tarjonnut monipuolista yhteisöllistä asumista jo vuodesta 2003 lähtien. Kaikille avoin Caritas-palvelukeskus tarjoaa lounas- ja kahvilapalveluita, kotihoitoa ja kuntoutusta. Oma kuntosali, uima-allas sekä lukuisat yhteistilat tarjoavat puitteet yhdessä tekemiseen. Caritas-Säätiö järjestää ja koordinoi aktiivista yhteisö- ja ryhmätoimintaa.

 

Seuraa Caritasta sosiaalisessa mediassa:

 
 

Artikkeli on Caritas-yhteisön tuottamaa kaupallista sisältöä.