Nuoret tuovat eloa palvelutalon arkeen

Emma (19) on talon nuorin asukas ja asuu Hellin (87) naapurina. He viihtyvät hyvin toistensa seurassa.

19-vuotias Emma on yksi nuorista, jotka asuvat Caritaksen palvelutaloissa Hyvä Naapuri -hankkeen mukaisesti. Nuoret tuovat toiminnallaan iloa ja yhteisöllisyyttä asukkaiden arkeen. Emma on asunut lokakuusta lähtien Caritaksen Rovaniemelle keväällä avaamassa talossa. Hänellä on oma yksiö samalla käytävällä vanhusten kanssa. Toinen talon nuorista asukkaista on 22-vuotias Salla, joka muutti taloon huhtikuussa.

Talon muut asukkaat ovat ikäihmisiä sekä kehitys- ja liikuntavammaisia henkilöitä. Jokainen elää oman näköistä elämää, mutta apua on tarvittaessa saatavilla. Asukkailla on oma asunto ja kahden kerrostalon väellä on monta mahdollisuutta tavata ja tutustua toisiinsa, sillä talot toisiinsa yhdistävässä palvelukeskuksessa on paljon yhteisiä kokoontumistiloja. Suosituimpia ovat asukkaiden yhteinen olohuone, ja uusimpana kellariin tehty biljardisali, jonka seinälle maalattiin yhdessä graffiti.

Nuoret viettävät vapaa-aikaa asukkaiden kanssa joko kahdenkesken tai ryhmässä. Emma ja Salla ovat ideoineet ja järjestäneet muun muassa yhteistä leivontaa ja kokkailua, liikuntatuokiota, peliryhmiä, retkiä sekä vierailuja teatteriin ja taidenäyttelyihin. He eivät korvaa hoitohenkilökunnan työtä vaan tuovat oman lisänsä yhteisön arkeen.

”Täällä on tosi mukava asua. Yhteisö itsessään yllätti minut rentoudellaan ja välittömällä tunnelmalla. Käytävillä tervehditään ja pysähdytään juttelemaan”, Emma sanoo.

Tämä on Emman ensimmäinen oma asunto, johon hän muutti suoraan vanhempiensa luota. Asuminen Caritaksen talossa houkutti, koska kehitysvammaisten kanssa toimiminen oli hänelle tuttua henkilökohtaisen avustajan työn kautta: ”Olen aina ollut kiinnostunut toisten ihmisten auttamisesta ja yhdessä arkisten asioiden tekemisestä. Tämmöinen yhteisöllinen asumismuoto sopii hyvin minulle, on mukava olla tekemissä päivittäin erilaisten ihmisten kanssa.”

Myös nuorelle itselleen tuo turvaa asuinyhteisö, jossa naapuri tunnetaan. ”Olen talon nuorin asukas ja aivan hyvin voin jutella talon vanhimman kanssa. Apua voin myös aina tarvittaessa kysyä naapurista”, Emma kertoo.

Katso video Emman tarinasta!

Monta mummoa elämässä

Talon toinen Hyvä Naapuri -nuori Salla opiskelee ja tekee töitä. Silti aikaa talon asukkaille löytyy. ”Tämä tuo elämään jotain erilaista ja arkea rikastuttavaa. Ihmiset ovat aitoja ja täällä saa olla vapaasti oma itsensä”, Salla kertoo.

Hän kuuli ystävältään, että Caritas hakee Lapin Kansassa lehti-ilmoituksella ”hyviä tyyppejä” asumaan palvelutaloon ja innostui hakemaan asuntoa.

”Elämäni oli hektistä ja täynnä pinnallisia asioita. Halusin tarttua tilaisuuteen tehdä hyvää ja merkityksellistä”, Salla sanoo.

Kun asukkaisiin tutustuu paremmin, heihin myös kiintyy ja osasta tulee hyvin läheisiä. ”Muuttaminen tänne on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä. Omasta elämästäni on aina puuttunut isovanhemmat. Nyt tuntuu, että olen viimein saanut oman mummon ja mummolan”, Salla iloitsee.

Yhtä isoa perhettä

Talossa asuva 87-vuotias Helli kehuu talon yhteisöllisyyttä: ”Kyllä minä tykkään, kun talossa on toimintaa ja nuoria ihmisiä. Joka päivä saa seurustella toisten kanssa eikä tarvitse olla yksin”.

Virkeä Helli osallistuu ahkerasti talon tapahtumiin. Usein asukkaat kokoontuvat yhdessä lounaalle talon ravintolaan tai yhteiseen olohuoneeseen, jonka ovi on aina avoinna. ”Täällä on niin ihanaa, kun on myös saman ikäisiä asukkaita niin monta. Saadaan puhua kaikesta mahdollisesta, sairaudetkin on samoja. Olemme kuin vertaistukiryhmä toisillemme”, Helli nauraa makeasti.

Asukkaat keksivät myös itse monenlaista toimintaa. Huonolla kelillä asukkaat lähtevät lenkille talon kellarikerrokseen, jossa on pitkä käytävä. ”Kun 10 kertaa kävelee sen päästä päähän, tulee kilometri. Yksi mies sen kerran laski”, Helli kertoo.

Nuoret kertovat palvelutalossa asuessaan oppineensa arvostamaan elämän pieniä asioita. ”Kahvin juominen ja jutustelu vanhuksen kanssa voi itselle tuntua pieneltä asialta, mutta sillä on tosi iso merkitys vanhukselle. Kyllä se palkitsee, kun näkee kuinka paljon asukkaat nauttivat yhteisistä hetkistä”, Emma summaa.

Hyvä Naapuri pähkinänkuoressa

Caritaksen palvelutalossa asuu nuoria aikuisia yhdessä vanhusten ja eri tavoin vammaisten asukkaiden kanssa. Nuoret asuvat tavallisissa asunnoissa ja maksavat niistä hieman huokeampaa vuokraa. He sitoutuvat olemaan hyviä naapureita ja viettävät aikaa asukkaiden parissa muutaman tunnin viikossa, kukin omalla tavallaan. Toiminnan tavoitteena on vähentää yksinäisyyttä sekä mahdollistaa eri-ikäisten ja erilaisten ihmisten kohtaamista arjessa.

Caritas-Säätiön Hyvä Naapuri -ohjelma on ensimmäinen laatuaan Pohjois-Suomessa. Idea yhteisölliseen asumiseen tuli Hollannista. Caritaksen johtoryhmä vieraili huhtikuussa 2016 Humanitas- dementiakodissa, jossa asui muistisairaiden asukkaiden lisäksi nuoria. Jo saman vuoden elokuussa ensimmäiset nuoret muuttivat Caritaksen Oulun palvelutaloihin. Vuonna 2017 toiminta laajeni Rovaniemelle. Keväällä 2018 toimintaa aiotaan laajentaa Oulussa Linnanmaalle.

Caritas juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan teemalla Yhteisöllisyyden puolesta yksinäisyyttä vastaan. Tutustu juhlavuoden tarinoihin ja Caritaksen toimintaan, klikkaa tästä >> 

 

Seuraa Caritasta sosiaalisessa mediassa:

Artikkeli on Caritas-yhteisön tuottamaa kaupallista sisältöä.